Pertti Hokkanen In memoriam

Monipuolinen kulttuuri-ihminen ja ikuinen radikaali Pertti Hokkanen on kuollut. Hokkanen oli syntynyt 1.1.1947 ja hän kuoli 7.7.2022. 

Pertti Hokkanen opiskeli nuorisotyöntekijäksi Tampereen yliopiston yhteiskunnallisessa opetusjaostossa. Hän toimi Lempäälän kunnan nuorisosihteerinä 1970- ja 1980-luvuilla. 1990-luvulla  hän siirtyi tai siirrettiin  kunnan kulttuuri- ja viestintätehtäviin. Hän työskenteli myös kirjastossa.

Hokkanen oli RUK:n käynyt reservin upseeri, joka kieltäytyi aseista. Hän oli yksi Sadankomitean perustajajäsenistä. Rauhan tärkeys ja sodan vastustaminen olivat hänelle tärkeitä arvoja. Ehkä asevelvollisuusajan perintöjä oli, että Pertti Hokkanen piti luonnossa liikkumisesta ja leirielämästä. 

Itse tutustuin Hokkaseen keväällä 1980. Lempäälän kunnanvirasto oli vielä kohtuullisen pieni työyhteisö. Vaikka Hokkanen pyrki hoitamaan virkatehtävänsä asianmukaisesti, oli hänen vaikea peittää boheemisuuttaan ja ajoittain siitä seurasi kaikenkarvaisia yhteenottoja .  Kunnanjohtaja Jussi Peltomäki oli perinteitä arvostava kunnallismies, mutta hän oli myös kulttuurinharrastaja. Ajattelen, että vaikka heillä oli ajoittain sanomista, he myös arvostivat toisiaan. 

1980-luvun alussa perustimme Lempäälän Futurologisen Seuran. Hokkanen oli seuran keskeinen toimija. Ideoimme kaikenlaisia hullutteluja, mutta myös monia ihan vakavia keskustelutilaisuuksia. Monasti teemana oli filosofia. Väittelimme Ernst  Blochin toivon filosofiasta, Mihail Bahtinin moniäänisestä karnevaalikulttuurista ja tietysti monta kertaa seuramme nimikkofilosofista, Michel de Montaignesta.  Kun Montaignen esseiden suppea käännös oli aikoja sitten päässyt loppumaan kustantaja Arvi Kariston kokoelmista, esitti seuramme virallisesti vuonna 1985, että Montaignen teoksesta otettaisiin uusintapainos ja että käännöstyötä jatkettaisiin. 

Lempäälään muuttanut taiteilijapariskunta M.A. Numminen ja Helena Vapaa osallistuivat Futurologisen Seuran toimintaan. M.A.Nummisella saattoi olla vaikutusta  siihen, että Pertti Hokkanen ryhtyi muusikon uralle. 1990-luvulta alkaen hän esiintyi tango-orkesterinsa solistina nimellä Bert Hockman. Hän koetti edistää myös narubasson soittoa erilaisten tempausten ja julkisten esiintymisten avulla. Valtakunnallistakin julkisuutta Lempäälä sai, kun Hokkasen aloitteesta kunnan päättäjät saatiin laulamaan kunnalliskertomusta levylle. 

Monien tempausten tarkoituksena oli vanha vasemmistoradikalismin idea porvarin ärsyttämisestä (épater les bourgeois). Joskus ärsyyntyivät myös oman poliittisen suunnan kannattajat, ainakin vanhoillisimmat heistä. 

Huomaamatta saattoi jäädä, miten radikalismi Pertti Hokkasella tarkoitti myös vakavaa, perusteisiin käyvää ajattelua ja toimintaa.

 

Kuunpäivän kirjeet

 Pidin Emmi Itärannan esikoisteoksesta "Teemestarin kirja" (2012). Nyt tartuin hänen kolmanteen teokseensa "Kuunpäivän kirjeet".  Kirja kertoo Lumi Salo -nimisestä parantajasta, joka matkustaa Maasta Kuuhun ja Marsiin etsien puolisoaan, muunsukupuolista etnobotanisti Sol Uriartea. 

Kirjoista pitäminen on makuasia, monet ovat lumoutuneet Itärannan tekstistä. Minulle tämä oli liian runollista ja "kokeilevaa".  

Emmi Itäranta (2020) Kuunpäivän kirjeet. Teos.

Väylä

 Rosa Liksom on taitava kirjoittaja. Hänen uusin romaaninsa Väylä kertoo Lapin sodan aikaisesta siviiliväestön evakuoinnista  Ruotsiin paikallisella murteella, meänkielellä. Tai en ole varma, onko kyseessä meänkieli vai ei, joka tapauksessa taitavasti kirjalliseen muotoon puettu murteellinen puhekieli. Päähenkilö hoitaa lehmiä ja nautojen kohtalo sodan jaloissa on kirjan tärkeä teema, samoin siirtolaisuus/pakolaisuus.

Kirjan alkupuolella olin jotenkin hurmaantunut tekstin elävyydestä ja koskettavuudesta, vähän myöhemmin intoni vähän laski. Voi olla, että kyse oli kirjan vahvan murteen aiheuttamasta lukemisen hitaudesta: siitä, että vähän väsyin.

Silti tärkeä teksti.

Rosa Liksom (2021) Väylä. Helsinki: Like.    

Desantti

 Dekkaristina tunnettu lahtelainen Timo Sandberg on kirjoittanut kiinnostavan romaanin, jonka kantavana aiheena on desantiksi päätyneen lahtelaisen kommunistin, Matti Långin (1913-1943) kohtalo. Lång otettiin turvasäilöön jatkosodan alussa, loikkasi Pärmin pataljoonasta neuvostoarmeijan puolelle ja päätyi sitten desantiksi Lahden seudulle. Toisin kuin useimat muut desantit, Lång onnistui piileskelemään pitkään.  

Mukana on dokumentaarista ainesta kommunistien ja muiden vasemmistolaisten kohtelusta jatkosodan aikana. Paikoitellen teksissä häivähtää Hannu Salaman suurromaanin teemat ja tyylikin, toisinaan mennään dekkareille tyypillisempään tapaan. 

Vetävästi kirjoitettu, mielenkiintoinen juttu. 

----------------------------------

 Sandberg, Timo (2021) Desantti. Karisto.

 

Anti-Jante

Aksel Sandemosen (1899-1965) romaani Pakolainen ylittää jälkensä (1933, suom. 1965) teki tunnetuksi Janten lain, jonka mukaan pikkukaupungin ilmapiiri latistaa kaikki keskiverrosta poikkeavat. Kenenkään ei tule kuvitella olevansa parempi kuin  muut. Kymmenen käskyä, josta ensimmäinen kuuluu: "Älä luule, että sinä olet jotain".

Jussi Mäntysaaren esikoisteos kertoo tarinan nuoresta helsinkiläismuusikosta Tapiosta, joka pääsee musiikinopettajan sijaiseksi pikkukaupunkiin ja sen lukioon, josta kirjassa käytetään  nimeä Rantakarin lukio.

Sandemosen Jante lienee ollut ruotsalainen Nyköping, Rantakari muistuttaa Lauttakylää. Romaanin taustalla kulkee oikea tapahtumasarja, nk. Huittisten meijerikahakka, jota on pidetty vuoden 1918 sisällissodan alkunäytöksenäkin.

Anti-Jantessa meijerikahakkaa ja siihen osallistuneiden ihmisten myöhempiä kohtaloita sivutaan lähinnä vain tarinana, jonka perusteella päähenkilö Tapio Mangård (vrt. Knausgård) laatii musikaalin, jonka abiluokkaiset harjoittelevat ja esittävät.Päähenkilö Tapio Mangård ja myös eräät muut romaanin henkilöt näkevät välähdyksinä meijerikahakkaan liittyviä tapahtumia. Hiukan Stephen Kingin romaanien tapaan nämä kurkistukset sadan vuoden taakse jäävät selittämättömiksi.

Mikään kingiläinen kauhuromaani Anti-Jante ei kuitenkaan ole. Meijerikahakkaa ja siihen liittyviä kummitteluja olennaisempaa on romaanin päähenkilön kasvu opettajana, hänen suhteensa kampaamoyrittäjä Pippaan ja luomistyön tuskat, joita käsitellään mielestäni onnistuneesti ja kiinnostavasti. Minusta "kingiläisyydet" olisi hyvin voinut jättää myös vähemmälle, sillä romaanin perustarina kesti aivan hyvin sellaisenaankin.

Romaani on viihdyttävä, vetävästi kirjoitettu teksti. Uskoisin, että huittislaiset löytävät Anti-Jantesta viittauksia kotiseutuunsa ja sen ihmisiin. Musiikilla, erityisesti modernilla viihdemusiikilla on suuri rooli, mikä ei sinänsä ole ihme kirjailijan päivätyön vuoksi.  

Anti-Jante on saatavissa ekirjana Amazon Kindlelle sekä epub-muodossa Elisa kirja-sivustolta hyvin edullisesti noin kahden euron hinnalla. 

Tässä linkit:

https://kirja.elisa.fi/ekirja/anti-jante

https://www.bod.fi/kirjakauppa/anti-jante-jussi-maentysaari-9789528013532

 

Sidonnaisuudet: Jussi Mäntysaari on serkkuni. 

  

Tuurin Talvisota ja Jüngerin Teräsmyrsky

Olen viime aikoina käynyt useita kertoja Jyväskylän yliopiston Mattilanniemen kampuksen kirjastossa. Yliopiston pääkirjastohan on remontissa ja lainauspalvelut on siirretty Mattilanniemen A-talon toiseen kerrokseen. [1] Poistuesssani nappasin Antti Tuurin Talvisodan ovenpielen poistohyllystä, jonka joku oli jättänyt kierrätettäväksi uudenveroisen kappaleen.  

Luin joskus 1990-luvun puolella monia Tuurin siihen asti julkaisemia kirjoja, en ehkä kaikkia koska niitä oli jo silloin paljon. Siinä yhteydessä tuli Talvisotakin luetuksi, vaikka en muista sen silloin erityisesti jääneen mieleen. Nyt sen sijaan Talvisota tuntui mahdottoman hienolta, varsinkin kun se vahvisti edellistä lukukokemusta: luin nimittäin syyskuun alussa Ernst Jüngerin ensimmäistä maailmansotaa saksalaisesta näkökulmasta kuvaavan In Stahlgewittern -teoksen suomenkielisen käännöksen Teräsmyrskyssä. Olin aiemmin lukenut sen saksaksi, mutta nyt suomennoksen myötä oli pakko todeta, että en osaa saksaa, en ainakaan tämän kaltaisen kirjan riittävään ymmärtämiseen vaadittavalla tasolla.  Markus Långin käännös on mahtavaa työtä.

Jüngerin Teräsmyrskyssä perustuu päiväkirjoihin, joita Jünger piti Saksan länsirintamalla vuosina 1914-1918. Kansalliskonservatiivi Jünger kuvaa toteavasti vuosia jatkunutta helvetillistä piinaa, johon rintamalle päätyneet miehet joutuivat. Jüngerin kuvauksen autenttisuutta luonnehtii se, että ainakin Niall Ferguson käyttää Julma sota teoksessaan Teräsmyrskyä lähdeteoksena. Fergusonin mukaan ensimmäisestä maailmansodasta on olemassa vain vähän luotettavia, laajoja silminnäkijäkuvauksia.   

Jüngerin poliittisista kannoista on keskusteltu paljon ja syystäkin. Hän oli konservatiivina vähintään lähellä natseja, mutta säilytti myös etäisyyden heihin. Toista Jüngerin suomennettua teosta Marmorijyrkänteillä on luettu myös Hitlerin ja natsismin kritiikkinä. 

Talvisotakin perustuu autenttisille tapahtumille, vaikkakaan ei kirjoittajan omille kokemuksille. Samankaltaisuutta silti on: myös Tuurin kirja perustuu autenttisille sotapäiväkirjoille ja haastatteluille. Mutta ennen kaikkea samankaltaisuutta on sisällössä: Jalkaväkirykmentti 23 koettelemukset ja kestäminen ylittävät käsityskyvyn. Länsirintaman kauheudet olivat samankaltaisia, mutta kestivät yli neljä vuotta. 

Talvisodasta on lukukokemuksena helpompi pitää kuin Teräsmyrskystä, sillä Tuurilla on kuvauksissaan myös hivenen huumoria mukana, Jüngerillä ei tippaakaan.  

------------------------------------------------------

Antti Tuuri (1989, 1. painos 1984): Talvisota. Suuri Suomalainen Kirjakerho.

Ernst Jünger (2008, 46. Auflage, 1. Auflage 1920):  In Stahlgewittern. Stuttgart: Klett-Cotta. 

Ernst Jünger  (2008): Teräsmyrskyssä. (In Stahlgewittern). Suomentanut Markus Lång. Suomennettu vuoden 1978 laitoksesta. Helsinki: Ajatus Kirjat.

Niall Ferguson (2003) Julma sota. (The Pity of War, 1998). Suomentanut Matti Kinnunen. Helsinki: WSOY.

[1]: On muuten mielenkiintoista, miten Mattilanniemen A- ja D-rakennukset ovat täydessä käytössä ja B- ja C-rakennukset seisovat tyhjillään.  Miten ihmeessä tähän on varaa. Eikö MaB ja MaC tulisi korjata käyttökuntoon? Varmaan maksaisi maltaita, mutta en usko, että periaatteessa hienon kampusalueen olennainen osa on tällä tavalla rapistumassa purkukuntoon. 

Hotakaisen "Tarina" koukuttaa

Syksyn 2020 kirjallinen tapaus on varmaan Hotakaisen fantasiaromaani tai allegoria Tarina. 

Pyysin kirjan itselleni syntymäpäivälahjaksi. Aluksi olin vähän harmissani ja ajattelin, että tämä taitaa jäädä kesken, mutta pienen totuttelun jälkeen Hotakaisen kehittelemä erikoinen tyyli ja rakenne alkoivat toimia ja vetää puoleensa. Kirja rakentuu lyhyistä tarinanpätkistä, jotka limittyvät toisiinsa ja rakentavat kuvaa nyky-Suomesta. Kuva on tyly, ehkä liiankin synkkä: maaseudusta on tehty Virkistysalue, yhteiskunta jakautunut menestyviin, pätkätyöläisiin ja syrjäytettyihin. Eläimet kärsivät, mutta naurettavia ovat vegaanitkin. Vastenmielisin tyyppi on vihervasemmistolainen Säätäjä ja sympaattisin luuseri naispuolinen nimettömäksi jätetty presidentti, joka lopulta puhuu suunsa puhtaaksi.

Päädyin tekemään pieniä merkintöjä sivun laitoihin. Sellainen aforismikokoelmahan tämä paljossa on, ja varmaan tulee jossakin vaiheessa luetuksi päivän mietelauseena YLE:n ykköskanavalla. 

Olen pitänyt monista Hotakaisen teksteistä (Bronks, Klassikko, Finnhits, Ihmisen osa), vaikka jotkut ovat jääneet kesken (Juoksuhaudantie). Tarina  oli minusta mainio ja ehdottomasti lukemisen arvoinen. Kirjailijoilla on oma äänensä ja tyylinsä, mutta silti mietin, kannattaisiko Hotakaisen kokeilla joskus astetta  perinteisempää tyyliä ja katsoa, mitä siitä tulisi.    

--------------------------------------

Kari Hotakainen (2020) Tarina. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Siltala.