maanantai 2. elokuuta 2010

Tuominen: Neuvostoliitto Leninin perinnön vaalijana

Luin Paasikiven sota-aikaisia päiväkirjoja ja huomasin viitteen tähän Poika Tuomisen varhaiseen teokseen. Paasikivi tekee teoksesta tarkan muistiinpanon merkinnällä "hanki", ja muutamaa päivää myöhemmin viittaa tekstiin, oli ilmeisesti lukenut. 

 Esipuhe on päivätty 15.2.1941, ja pitänee paikkansa, koska Tuominen käsittelee tässä maailmanpoliittista tilannetta alkukevään 1941 tietojen valossa, ts. ei tiedä, että Hitler on hyökkäämässä Neuvostoliittoon kesällä 1941, ja suomalaiset lähtevät mukaan. 

Pieni kirjanen on kirjoitettu vastaukseksi suomalaisen kommunistin haukkumakirjeeseen, jollaisia Tuominen kertoo saaneensa runsaasti, samoin kuin myös tukea loikkauspäätöksensä jälkeen. 

 Kovin kummoinen analyysi tämä ei toki ole. Tekstissä ei ole hirveästi sellaista uutta, mitä ei löytyisi Tuomisen sodan jälkeen kirjoitamista poleemisista muistelmista. Panin merkille, että hän ei mainitse Kuusista nimeltä, eikä juuri Staliniakaan, vaikka esim Molotov tulee useamman kerran mainituksi. Tällä niukalla nimeämisellä on varmaan ollut joku syy. Tietysti sordiinoa voi selittää sekin, että kirja on julkaistu Ruotsissa, jossa varmaan haluttiin säilyttää välit hyvinä kaikkiin suuntiin, ja Suomen ja Neuvostoliiton välirauhana aikana, jolloin tietty maltti saattoi olla perusteltua. 

 Kirjan nimi on tietysti ironinen: Tuomisen viesti on, että Neuvostoliiton hallitseva stalinistinen ryhmä on kaikessa suhteessa hävittänyt Marxin ja Leninin perinnön. Harmi, ettei hän ole käyttänyt enempää tilaa Leninin perinnön määrittelemiseen. Jos oikein ymmärsin, Tuominen piti työläisten kansainvälistä solidaarisuutta ja rauhanpolitiikkaa tällaisena perintönä. Myöhempien tekstiensä tavoin Tuominen on melko niukka Marx ja Lenin-viittauksissaan; syitä tähän voi olla monia, minusta hän ei ainakaan Marxia näytä tunteneen kovin perusteellisesti, Leniniä selvästi paremmin, mikä ei ole sinänsä ihme, olihan hän Leninin tavannut henkilökohtaisestikin. Sirpin ja vasaran tiessä hän taisi muuten kertoa koettaneensa lukea Marxin "Pääomaa" istuessaan pitkää kuritushuonetuomiotaan, mutta että kirja oli jäänyt heti alkupuolella kesken, tai ainakin ymmärtämättä. 

Sirpin ja vasaran tiessä Tuominen kertoo, että Tampereen taistelujen viimeisinä päivinä Kansan Lehden viimeisen ilmestyneen numeron painaminen tapahtui käsivoimin kun sähköt olivat katkenneet. Tämä tarina on myös Heikki Ylikankaan Tie Tampereelle kirjassa. Tuominenhan kertoo toimittaneensa Kansan Lehden viimeiset numerot melkein yksin, kun muut olivat häipyneet. -- Kävin yliopiston kirjastossa lukemassa mikrofilmeiltä Kansan Lehden numeroita syksystä 1917 huhtikuun 2 päivään 1918. Viimeiset numerot olivat hyvin dramaattisia. Jotenkin minusta tuntuu, että ne eivät edes olleet mitenkään tolkutonta sotapropagandaa vaan niissä koetettiin tehdä voitavansa kauheassa tilanteessa. Voi tietysti olla, että vastapuolen julmuuksista kertominen oli sotapropagandaa. Niin Luostarinenkin sen aihetta käsittelevässä kirjassaan taisi nähdä. Mutta toisaalta: se mitä Tampereen kukistuttua oikeasti tapahtui, ylitti varmaan kirjoittajien ennakointikyvyn. 

Arvo Tuominen oli mielenkiintoinen mies. 

----------------------------------------------

 Tuominen, Arvo "Poika" (1941) Neuvostoliitto Leninin perinnön vaalijana. Klara Civiltryckeri: Stockholm.