Historian tutkija, dosentti Teemu Keskisarja (s. 1971) on vuonna 2010 julkaissut kiinnostavan kirjan suomalaisesta poliittisesta väkivallasta. Tarkastelussa on kuusi väkivallantekijää. Keskisarja kirjoittaa jotenkin samalla tavalla kuin Peter Englund tai Anthony Beevor, historian tutkimuksen tulokset tavallisellekin tallaajalle eläväksi tehden.
Kirjan iso kysymys on, miksi muuten niin väkivaltaisessa Suomessa on ollut lopulta aika vähän poliittista väkivaltaa. Minua kiinnostaa, miksi kirjoittaja ei ole ottanut tarkasteluunsa lapuan liikkeen poliitista väkivaltaa, joka seurasi fasistien ja natsien mallia, pyrkien demokratian kukistamiseen terrorin keinoin.
Tekijän omat poliittiset sympatiat ja mieltymykset näkyvät, paitsi lapuan liikkeen sivuuttamisena, kirjan jälkipuoliskon "vapaussotakielenä". Tarkastellessaan punakaartilaisten tekemiä Mustialan oppilaiden murhia, kuopiolaisen Pekka Pitkäsen murhaa ja teoksen ainoan nimeä vaille jääneen vääpeli T:n tapausta, Keskisarja luonnehtii punaista osapuolta ja yleensäkin vasemmistolaisia samalla tavalla kuin heitä tuon ajan valtajulkisuudessa olisi varmaan kuvattu. Väinö Linnan aikaansaama tapa puhua punaisesta osapuolesta ikäänkuin tasaveroisena, vaikka hävinneenä toimijana, ei ole Keskisarjan tapa. Hän esimerkiksi käyttää punaisista puhuessaan termiä "punikki". Etsivä keskuspoliisi "mukiloi" kuulusteltaviaan. Kyse voi olla myös ironisesta tyylilainasta, mutta en ole aivan varma siitä.
Joka tapauksessa, ja näistä pienistä vastaväitteistä huolimatta, erittäin hyvä kirja.
