Lapsena keskitysleirille joutuneen Kangin haastatteluihin perustuva kirja. Järkyttäviä juttuja nälästä ja hakkaamisista, mutta jotenkin muistuttaa enemmän Papillonia kuin Solzenitsynia tai vaikkapa Hertta Müllerin Atemschaukelia. Ehkä tämä fiilis johtuu kirjan päättävästä loikkaamisen kuvauksesta, joka vakavasta teemasta huolimatta on vähän veijarimainen papillonin tyyliin.
Silti on sanottava, että pohjoiskorealaisen todellisuuden kuvaus on karmaisevaa luettavaa ja täysin uskottavaa.
Kang Chol-hwan & Pierre Rigoulot (2011) Pjongjangin akvaariot. Helsinki: Siltala.
keskiviikko 20. heinäkuuta 2011
maanantai 18. heinäkuuta 2011
Sillanpää: Kerron ja kuvailen
Sillanpää sai nobelin ansiosta, ei armosta. Tämä ei tietenkään kuulu hänen keskeiseen tuotantoonsa, mutta silti kannatti lukea.
Lyhyitä lastuja ja novelleja. Varmaan tämä on kirjoitettu paikkaamaan kirjailijan velkoja kustantajalle, mutta ei vähennä kirjan arvoa. Kuluneisuudesta päätellen tämä on ollut äidille rakas -- vaikka en muista hänen koskaan tästä sanoneen mitään.
Mukana on lyhyitä novelleja, ehkä aikaisemmin julkaistujakin. Kirjan päättää osasto, johon on koottu Sillanpään radiolle pitämiä joulusaarnoja.
F.E.Sillanpää (1954) Kerron ja kuvailen. Helsinki: Otava.
Lyhyitä lastuja ja novelleja. Varmaan tämä on kirjoitettu paikkaamaan kirjailijan velkoja kustantajalle, mutta ei vähennä kirjan arvoa. Kuluneisuudesta päätellen tämä on ollut äidille rakas -- vaikka en muista hänen koskaan tästä sanoneen mitään.
Mukana on lyhyitä novelleja, ehkä aikaisemmin julkaistujakin. Kirjan päättää osasto, johon on koottu Sillanpään radiolle pitämiä joulusaarnoja.
F.E.Sillanpää (1954) Kerron ja kuvailen. Helsinki: Otava.
Keijo Korhosen elämänkertaa
Korhosen katkera tilitys. Parhaimmillaan kuvatessaan ulkoasiainministeriön sisäistä elämää, ehkä myös 1960-luvun omaelämänkerrallisissa jaksoissa. Kirjoittaja osoittaa ällistyttävää kykyä pitää itseään ainoana asiantuntijana ulkopolitiikassa, ja erityisesti paljon parempana ulkopolitiikan taitajana kuin presidentit Koivisto ja Ahtisaari. Varsinkin Ahtisaaren suuntaan hän lähettää kipeitä kommentteja. Tarja Halonen ei esiinny kirjassa lainkaan.
Korhosen suhde Kekkoseen on merkillinen sekoitus ihailua ja pelonsekaista kunnioitusta. 1980-luvun taitteessa Kekkosen sairastuminen alkaa jo haitata viranhoitoa. Korhonen tuntuu hiukan moittivan presidentin "henkilääkäreitä" siitä, että ongelmiin ei puututtu ajoissa. Varmaan hän on oikeassa sanoessaan, että lääkäreiden on ollut vaikea päätellä, missä vaiheessa sairaus on edennyt niin pitkälle, että on ollut pakko tehdä jotakin. Olisi todella kummallista ja vaarallistakin, jos lääkärit alkaisivat valvoa poliitikkojen kykyä päätöksentekoon.
Vaikka Korhonen on ollut Helsingin yliopiston professori, on kirjassa varsin vähän yliopistoelämään liittyviä muisteluita. Mieleen jäi kuitenkin, että Korhosen alainen UM:ssa, Osmo Apunen, voitti Korhosen Tampereen yliopiston valtio-opin professuurin haussa. Korhosern tavoin Apunenkin on taustaltaan historioitsija. Korhonen sanoo, että hän on kiitollinen niille kahdelle Tampereen yliopiston professorille, jotka totesivat hänet epäpäteväksi ja pitivät Apusta pätevänä, koska näin hän sai mahdollisuuden tulla valituksi Helsingin yliopiston professoriksi. Tämä on vähän turhaa venkoilua, sillä tottahan hän olisi voinut Tampereeltakin hakea tuota Helsingin virkaa. Totta tietysti on, että Apunen ei ehkä hakenut tultuaan valituksi Tampereelle, ja siten tarjosi Korhoselle uuden mahdollisuuden. Oliko näin, en tiedä. Epäilen lisäksi, että asiantuntijoina on tuolloinkin käytetty toisen yliopiston professoreita, ei siis tamperelaisia. Korhonen haluaa (ehkä asiaa miettimättä) heittää varjon Tampereen yliopiston ylle.
Keijo Korhonen (1999) Sattumakorpraali. Korhonen Kekkosen komennossa. Helsinki: Otava.
Korhosen suhde Kekkoseen on merkillinen sekoitus ihailua ja pelonsekaista kunnioitusta. 1980-luvun taitteessa Kekkosen sairastuminen alkaa jo haitata viranhoitoa. Korhonen tuntuu hiukan moittivan presidentin "henkilääkäreitä" siitä, että ongelmiin ei puututtu ajoissa. Varmaan hän on oikeassa sanoessaan, että lääkäreiden on ollut vaikea päätellä, missä vaiheessa sairaus on edennyt niin pitkälle, että on ollut pakko tehdä jotakin. Olisi todella kummallista ja vaarallistakin, jos lääkärit alkaisivat valvoa poliitikkojen kykyä päätöksentekoon.
Vaikka Korhonen on ollut Helsingin yliopiston professori, on kirjassa varsin vähän yliopistoelämään liittyviä muisteluita. Mieleen jäi kuitenkin, että Korhosen alainen UM:ssa, Osmo Apunen, voitti Korhosen Tampereen yliopiston valtio-opin professuurin haussa. Korhosern tavoin Apunenkin on taustaltaan historioitsija. Korhonen sanoo, että hän on kiitollinen niille kahdelle Tampereen yliopiston professorille, jotka totesivat hänet epäpäteväksi ja pitivät Apusta pätevänä, koska näin hän sai mahdollisuuden tulla valituksi Helsingin yliopiston professoriksi. Tämä on vähän turhaa venkoilua, sillä tottahan hän olisi voinut Tampereeltakin hakea tuota Helsingin virkaa. Totta tietysti on, että Apunen ei ehkä hakenut tultuaan valituksi Tampereelle, ja siten tarjosi Korhoselle uuden mahdollisuuden. Oliko näin, en tiedä. Epäilen lisäksi, että asiantuntijoina on tuolloinkin käytetty toisen yliopiston professoreita, ei siis tamperelaisia. Korhonen haluaa (ehkä asiaa miettimättä) heittää varjon Tampereen yliopiston ylle.
Keijo Korhonen (1999) Sattumakorpraali. Korhonen Kekkosen komennossa. Helsinki: Otava.
Olle Leino: Kuka oli Yrjö Leino?
Yrjö Leino oli lyhyen aikaa sosiaaliministeri ja sitten useita vuosia sisäministerinä ns vaaran vuosin 1945-1948. Olle Leino kirjoittaa isästään sympaattisen kriittisellä ja ymmärtävällä tavalla. Kirjan mukaan Leino oli isänmaallinen, "titolainen" kommunisti, joka pelasti Suomen itä-Euroopan maiden kohtalolta. Satunnaisia toistoja lukuunottamatta ihan kiinnostavaa luettavaa. En muistanut, että Tammi jätti julkaisematta ja sittemmin hävitti Leinon 1958 kirjoittamat muistelmat "Kommunisti sisäministerinä", ilmeisesti Neuvostoliiton vaatimuksesta. Olisi varmaan hyväksi, jos teos nyt näin jälkikäteen annettaisiin kansan luettavaksi.
Hertta Kuusisesta tulee peruspositiivinen kuva, vaikka Yrjö Leino oli ex-vaimolleen erittäin vihainen sekä henkilökohtaisista että poliittisista syistä.
Olle Leino (1973) Kuka oli Yrjö Leino (alkup. Vem tackar Yrjö Leino). 5. painos. Helsinki: Tammi.
Hertta Kuusisesta tulee peruspositiivinen kuva, vaikka Yrjö Leino oli ex-vaimolleen erittäin vihainen sekä henkilökohtaisista että poliittisista syistä.
Olle Leino (1973) Kuka oli Yrjö Leino (alkup. Vem tackar Yrjö Leino). 5. painos. Helsinki: Tammi.
keskiviikko 13. heinäkuuta 2011
Conspirator - Lenin in Exile
Englantilainen historioitsija Helen Rappaport on kirjoittanut kirjan Leninin maanpakolaisuuden vuosista. Kirja käsittelee kohtalaisen yksityiskohtaisesti vuosia 1900-1917. Erityisen painokasta huomiota kirjoittaa suuntaa Leninin yksityiselämään ja naissuhteisiin: äitiin, vaimoon (Nadjaan)ja rakastajattareen Inessa Armandiin. Kohtalaisen vakuuttavasti kirjoittaja väittää, että Lenin käytti Pariisin vuosinaan prostituoitujen palveluksia ja sairastui syfilikseen. Siten hänen kuolinsyynsä ei olisi ollut sydänkohtaus ja/tai aivohalvaus vaan pitkälle edennyt syfilis.
Tekijää ei ole kiinnostanut Lenin ajattelijana. Keskeistenkin teosten sisältämät teemat sivutaan nopeasti, enkä ole kovin vakuuttunut Leninin tuotannon esittelyistä muutenkaan. Tekijän naisnäkökulmasta mahdollisesti johtuu, että hän ei kerro paljoakaan Leninin miespuolisisista ystävyyssuhteista, ja esimerkiksi hänen kiinnostavat taistelutoverinsa Trotski ja Stalin jäävät aika pienelle käsittelylle. Voi olla, että Leninin anoppi saa teoksessa enemmän huomiota kuin Stalin.
Suomalaisen lukijan kannalta on kiinnostavaa, että Suomi ja suomalaiset saavat paljon huomiota. Teoksessa on myös jonkin verran suomalaisia lähteitä. Niiden kohdalla on kuitenkin kohtalaisen paljon virheitä, samoin suomalaisten nimien kirjoitusasussa on paljon virheitä.
Tämä suomalaisten tapahtumien käsittelyn tietty epämääräisyys valitettavasti ainakin minun silmissäni vähentää kyllä hiukan koko kirjan uskottavuutta. Missään tapauksessa tämä teos ei vastaa Montefiorin Stalin-elämänkertaa vaikka New Statesmenin arvostelussa (kannen perusteella) niin on väitettykin.
Helen Rappaport (2010) Conspirator. Lenin in Exile. The Making of a Revolutionary. London: Windmill Books.
Tekijää ei ole kiinnostanut Lenin ajattelijana. Keskeistenkin teosten sisältämät teemat sivutaan nopeasti, enkä ole kovin vakuuttunut Leninin tuotannon esittelyistä muutenkaan. Tekijän naisnäkökulmasta mahdollisesti johtuu, että hän ei kerro paljoakaan Leninin miespuolisisista ystävyyssuhteista, ja esimerkiksi hänen kiinnostavat taistelutoverinsa Trotski ja Stalin jäävät aika pienelle käsittelylle. Voi olla, että Leninin anoppi saa teoksessa enemmän huomiota kuin Stalin.
Suomalaisen lukijan kannalta on kiinnostavaa, että Suomi ja suomalaiset saavat paljon huomiota. Teoksessa on myös jonkin verran suomalaisia lähteitä. Niiden kohdalla on kuitenkin kohtalaisen paljon virheitä, samoin suomalaisten nimien kirjoitusasussa on paljon virheitä.
Tämä suomalaisten tapahtumien käsittelyn tietty epämääräisyys valitettavasti ainakin minun silmissäni vähentää kyllä hiukan koko kirjan uskottavuutta. Missään tapauksessa tämä teos ei vastaa Montefiorin Stalin-elämänkertaa vaikka New Statesmenin arvostelussa (kannen perusteella) niin on väitettykin.
Helen Rappaport (2010) Conspirator. Lenin in Exile. The Making of a Revolutionary. London: Windmill Books.
sunnuntai 3. heinäkuuta 2011
Simon Sebag Montefiori: Nuori Stalin
Montefiori kertoo hyvin yksityiskohtaisesti Stalinin nuoruudesta. Ainakin itselleni paljon tässä kerrotusta oli uutta. Kirjoittajan kuvaus on kohdettaan ymmärtämään pyrkivä, vaikka hän ei tietenkään hyväksy Stalinin tekoja silloin tai myöhemmin. Erittäin hyvin kirjoitettu, kiinnostava henkilöhistoria.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)