Kalasoppaa

Kun 1990-luvun alussa länsimaiset konsultit kiertelivät entisissä sosialistisissa maissa konsultoimassa markkinatalouksiin siirtymistä, joku keksi verrata työn vaikeutta siihen, että yrittäisi tehdä kalakeitosta akvaariota. Akvaariosta on helppo tehdä kalakeittoa, mutta toisin päin juttu ei toimikaan. Minulla on viime viikkoina ollut usein mielessä tämä metafora. Tuntuu siltä, että Sipilän hallitus aikoo tehdä olemassa olevasta sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmästä kalasoppaa.

Ilmeisesti tarkoitus on saada aikaan niin suuria ja pysyviä muutoksia, että paluuta vanhaan ei enää ole. Mikäli kunnalliset sosiaali- ja terveyspalvelut on pakko yhtiöittää, on minusta aika selvää, että tavoitteena on myös niiden myynti. Kyse on erittäin suurista omaisuusmassoista. On vaikea kuvitella, että kerran yhtiöitettyjä palvelujen tuottajaorganisaatioita voitaisiin ostaa takaisin. Sama koskee tietysti ministerin Bernerin suunnittelemia teiden, rataverkkojen ja vesiväylien yhtiöittämisiä. (Yhtiöittäminen  on mukavan kuuloinen sana, kyse on tietysti lopulta yksityistämisestä.) Yhteiskunnan perusinfrastruktuurin myynti tuntuu kovin äärimmäiseltä ja peruuttamattomalta toimelta. Siihen pitäisi joutua turvautumaan vasta kun mitään muuta ei ole tehtävissä -- näinhän tehdään nyt Kreikassa. Mutta kyse ei tietystikään ole siitä, että muuta ei voitaisi tehdä, vaan ideologisesta valinnasta.

Minun on erittäin vaikea uskoa, että kaavailtu "sote-ratkaisu" voisi johtaa luvattuihin säästöihin. Ellei sitten tarkoitus ole puhdistaa sosiaali- ja terveyspalveluista sosiaalipoliittinen elementti, eli se, että palvelujen käyttöä subventoidaan voimakkaasti. "Raha seuraa potilasta" pitäisi varmaan olla muodossa: "se, jolla on rahaa, pääsee potilaaksi".  Näin saadaan aikaan näennäisiä säästöjä, vaikka sosiaali- ja terveyspalveluihin silti käytetään kasvavia summia rahaa. Erityisesti usko siihen, että edes nykyisen tasoisten terveyspalvelujen tuottaminen tulisi markkinamekanismeilla halvemmaksi, tuntuu aika sinisilmäiseltä.

Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välisessä tehtävien jaossa on varmasti ollut ongelmia, mutta toisaalta suomalaista sosiaali- ja terveyspolitiikkaa on tutkijoiden piirissä totuttu pitämään varsin kustannustehokkaana ja vaikuttavuudeltaan korkeatasoisena. Väestön ikääntyminen on tietysti tosiasia, mutta sote-ratkaisu ei  muuta väestöpyramidin muotoja. Sitä varten tarvittaisiin aktiivista väestöpolitiikkaa, ehkä myös nuorten perheiden tulevaisuudenuskoa ja optimismia.

Kuka lopulta painoi paniikkinappulaa, ja ennen kaikkea: miksi?

Toimivasta, elävästä akvaariosta ollaan keittämässä kalakeittoa.  

Sote ratkaisu tulee taas

5.4 julkaisiin Sipilän hallituksen neuvottelutulos sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä. Uutisoinnin perusteella terveydenhuollon asiakkaiden valinnanvapauden turvaamiseksi kaikki julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut tulee yhtiöittää. Ihan näin yksiviivaisesti ei sentään näytä käyneen.  Kaikkia sosiaali- ja terveyspalveluita ei voida yksityistää.

Valtioneuvoston tiedotteessa sanotaan näin:

"Julkisella vallalla on sosiaali- ja terveydenhuollossa omat erityistehtävänsä. (...) Julkisen vallan on tarvittaessa myös tuottajana huolehdittava niistä erityisistä palveluista, joita ei voida markkinaehtoisesti toteuttaa. Nämä eivät hallituksen 7.11.2015 linjauksen mukaan ole myöskään pääsääntöisesti laajan valinnanvapauden piirissä."

Olisiko EVA:n johtaja Matti Apunen huolissaan nimenomaan tästä HS:n kolumnissaan (http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1460347379233), joka oli otsikoitu "Kun julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut yksityistetään, kuntien lyllerrys ei riitä mihinkään".  Apunen on taitava sanankäyttäjä, joten teksissä on mukana aimo annos retoriikkaa, mutta silti hänen huolensa on varmaan aito.

Hallituksen  uudistuskaavailuissa ja niitä koskevassa uutisoinnissa on edelleen sivussa se, että  on olemassa myös  sosiaalihuoltolaki ja tuon lain säätelemä sosiaalihuolto.  Sosiaalihuoltoon  liittyy viranomaistehtäviä ja sellaista yksityisten ihmisten elämään liittyvää julkisen vallan käyttöä, johon ei oikein sovi puhe kilpailluista markkinoista eikä asiakkaiden valinnanvapaudesta. Ilmeisesti ainakin lastensuojelun avohuollon toteuttaminen tuleekin jäämään yksinomaan maakuntahallinnon toteuttamaksi tehtäväksi.

Esitys lähtee siitä, että ilmeisesti myös sosiaalihuollon tutkimus- ja kehittämistoiminta keskitetään viidelle alueelle:

"Palveluiden alueellisen ja valtakunnallisen kokoamisen edellyttämää ja muuta maakuntien yhteistyötä julkisesti tuotettavissa palveluissa, tutkimus- ja kehittämistoiminnassa ja maakuntaa laajempaa palveluiden ja palveluverkon suunnittelua varten on viisi yhteistyöaluetta. Jokaisella yhteistyöalueella on yliopistollinen sairaalayksikkö. Yhteistyöalueet muodostetaan nykyisten terveydenhuoltolain mukaisten erityisvastuualueiden (erva-alueet) pohjalta johon aluejakoon voidaan tehdä tarvittavia tarkistuksia. "

Tämä ei tietysti välttämättä tarkoita, että sosiaalihuollon tutkimus- ja kehittämistoimintaa ei voitaisi toteuttaa viiden yliopistosairaalan lisäksi muuallakin. Ilmeisesti aivan liian pieni detalji mietittäväksi on, onko tässä tutkimus- ja kehittämistoiminnan keskittämisessä mitään järkeä. Olemassaoleva sosiaalialan osaamiskeskusverkosto on toiminut ansiokkaasti hyvin pienellä panostuksella.

Mitä nämä säännökset merkitsevät sosiaalihuollon kannalta, on aika lailla hermeneuttisen lukemisen varassa. Neuvottelutulos ei mainitse lainkaan sosiaalihuoltoa, sosiaalipalveluita tai esimerkiksi lastensuojelua. Tähän voidaan tietysti sanoa, ettei siellä mainita terveydenhuollonkaan eri osa-alueita, mutta argumentti ei oikein pure, kun koko päätös on tehty terveydenhuoltovetoisesti.

Sosiaalihuollon ja sosiaalityön kannalta olisi erittäin tarpeellista, että lopultakin hallituksen suunnitelmissa ryhdyttäisiin pohtimaan, mitä nämä uudistukset merkitsevät erityisesti sosiaalihuollon kannalta.

Tässä  valtioneuvoston linkki uudistusta koskevaan tiedotteeseen.