Sain perjantai-iltana lopulta luetuksi Viron kansalliskirjailijana pidetyn A. H. Tammsaaren teoksen "Totuus ja oikeus"viimeisen eli viidennen osan. Jättiurakka on nyt ohi.
Tammsaare (1878-1940) oli oikealta nimeltään Anton Hansen. Romaanisarja Totuus ja oikeus on kirjoitettu vuosina 1926-1933.
Viisiosainen romaani kuvaa Viron kansan vaiheita 1870-luvulta 1920-luvulle. En oikein tiedä mihin tätä vertasi, jos mihinkään. Teoksen kääntänyt Juha Salokannel vertaa sitä Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla - sarjaan. Molemmissa kerrotaan maalaisten elämästä ja vallankumouksesta sekä maiden itsenäisyyden alkutaipaleesta. Yhteistä on myös työnteon kuvaus. Salokanteleen mukaan kaikki virolaiset tuntevat romaanit perusteellisesti, ja tapahtumista ja sanonnoista on tullut jaettua kansallisomaisuutta samalla tavalla kuin Suomessa vaikkapa Kalevalasta, Runebergin runoista ja Linnan kirjoista.
Tietyistä tarinan ulkoisista yhtäläisyyksistä huolimatta, kirjoissa on myös melkoisesti eroja. Tammsaaren Totuus ja oikeus -romaanisarjassa ei suoraan kyse ei ole Linnan "Pohjantähden" kaltaisesta realistisesta yhden perheen kohtaloista, eikä oikein samassa mielessä yhteisönkään kuvauksesta. Yhteisöt nimittäin vaihtelevat eri osissa. Ensimmäinen ja viides osa kuvaavat maalaisten elämää Vargamäellä, syvällä maaseudulla. Toinen osa "Koulutie" kertoo nimensä mukaisesti koulusta ja Tarton kaupungistakin. Kolmas osa "Surmatulet" taas vallankumouksesta Tallinnassa ja kartanoiden mailla. Neljännen "Kuolemantanssin" teemana on itsenäistyneen Viron tallinnalaiset seurapiirit 1920-luvun nousukaudella, mutta kyse on ennen muuta avioliitto kuvauksesta. Yhtenäisen kertomuksen sijasta kyse on viidestä kohtalaisen itsenäisestä tekstistä, jotka kyllä liittyvät toisiinsa, mutta jotenkin aika eri tavalla kuin aikaisemmin lukemani romaanisarjat.
Ensimmäisen osan, jonka nimenä on "Maan lupaus", kyse on 1880-luvun lopun Virosta, jossa moisioiden herrat vielä hallitsivat. Mukana on vielä raivaajahenkeä, vähän niin kuin Koskelan Jussilla.
Sarjan päättävä viimeinen osa käsittelee lähes optimistisesti itsenäisen Viron maaseudulla leviävää uutta talousajattelua. Teoksen yksi juonne koskee joen perkaamista. Molemmat kirjat kertovat kahden naapuriperheen vaikeasta suhteesta. Viimeinen osa oli ehkä kaikkein hämmentävin, en oikein tiedä, mistä siinä oli kyse. Teemoja oli paljon: naapurien leppymättömät vanhat isännät Andres ja Pearu, nuorten rakkaudet, uskontokin. Tappokin tulee, vaikka se on hyvin erilainen kuin vaikkapa salapoliisiromaaneissa, eli jää selvittämättä.
Ostin kirjat aina sitä mukaa kuin ne ilmestyivät. Siksi en uutta osaa aloittaessani muistanut mitä edellisessä osassa oli tapahtunut, enkä viimeistä osaa lukiessani muistanut ensimmäisestä paljoakaan. Näin en oikeastaan osaa sanoa koko sarjasta mitään järkevää, ainoastaan ehkä sen, että sarja on pakko lukea uudestaan.
Tammisaare ei aina osaa tiivistää riittävästi. Siksi jokaisessa kirjassa on jaksoja, joita luin enemmän tai vähemmän väkisin läpi kahlaamalla. Nyt kun kuvittelen tietäväni kirjan rakentaa, arvelen, että seuraava lukukerta on helpompi.
Olen ostanut ensimmäisen osan vuonna 2002 ja viimeisen osan viime syksynä. Ensimmäinen osa maksoi 21,70 € ja sivuja oli siinä 773. Viimeinen osa maksoi 34 € ja sivuja oli 634. Kirjasarjan kaikki osat ovat aika laajoja, ja varmaan levikki kohtalaisen pieni. Kirjoista on tullut kalliita. (Ihmettelen, miten kirjojen hinnat nousevat. Tuo 34 € olisi yli 200 mk).
Vielä tällä lukemisella en keksi, mistä ihmeestä tuo teossarjan nimi tulee tai mihin se viittaa.
Kannatti kuitenkin.
(Tammsaaren kuva wikipediasta, lähde Järvamaa Muuseum, PM F 2364:71)
