John Nikula In Memoriam

Äitini setä John Nikula kuoli 12.12.1933 Canonsburgissa Pensylvaniassa sairastettuaan kuuden vuoden ajan reumaa. Hän oli syntynyt Forssassa 1890 ja oli kuollessaan 43 vuoden ikäinen. John Nikulan kuolemasta tulee tiistaina 12.12.2023 kuluneeksi 90 vuotta. 

Tammelalainen rusthollari Juho Simola (s. 1821 - k. 1872) ja  hänen vaimonsa Eva Stina (s. 1829-1898) saivat kahdeksan lasta. Lapsista toiseksi vanhin oli äitini isoisä Nikolai (s. 1855-1932).  Vanhin lapsista peri Simolan rusthollin. Nikolaista tuli pelimanni ja torppari.  Nikolai oli kaksi kertaa naimisissa. Ensimmäisen puolison, Matilda Kälkän (1850-1881) kanssa hänellä oli kaksi lasta. Toisen vaimonsa Tilda Kalakosken (1858 -1936) kanssa lapsia tuli neljä. Heistä vanhin oli äitini isä Kustaa (1888 - 1939).  Hänen veljensä Johannes syntyi 1890. 

Kustaa teki taksvärkkiä ja Johannes kierteli taloisssa renkinä. Vuonna 1907 Nikolai Simola osti torpan omaksi. Talon nimeksi otettiin isännän etunimen mukaan Nikula, josta sitten tuli myös perheen sukunimi.  Nikolai pystyi maksamaan torpan kauppahinnan kokonaisuudessaan loppuun vuonna 1911. Lainaosuus oli 3200 mk, mikä nykyrahassa olisi noin 14 000 €. Ilmeisesti velkaa lyhennettiin metsää myymällä, mutta myös uusilla lainoilla. Tilan ostosta syntyneitä lainoja mm. säästöpankille oli vuonna 1913 edelleen noin 4700 mk.   

Kaksi vuotta torpan lunastuksen jälkeen, vuonna 1909  pojat lähtivät Amerikkaan. Jostakin syystä he matkustivat eri aikaan:  Kustaa lähti helmikuun 3. päivänä määränpäänään Ontario Kanadassa.  Johannes lähti Hangosta helmikuun 24. päivänä suunnaten Hibbingin kaupunkiin USA:ssa. 

Poikien Amerikkaan lähteminen saattoi olla kova isku vanhemmille. Toisaalta on mahdollista, että matkaan lähdettiin yhteisestä sopimuksesta. Metsän myyntituloilla ehkä maksettiin laivaliput pojille.  Isäni tietojen mukaan Kustaan laivalipun hinta Englannista USA:han oli 273 mk, mikä vastasi talonruokaisen rengin vuoden palkkaa.  Nikulan kaupasta syntyneen velan maksamiseen olisi siten tarvittu yli 11 vuoden maamiehen palkkaa vastaava summa rahaa.  

Kustaa teki Kanadassa ratatöitä ja Johannes oli USA:ssa kaivoksissa mainarina. Vuonna 1913 Kustaa palasi takaisin Suomeen ja lunasti Nikulan tilan itselleen maksamalla lainat pois ja lunastamalla sisarten osuudet.   

Johannes jäi Amerikkaan. Nuoren miehen kirjeet kotiin olivat aluksi toiveikkaita, ehkä vähän rehvakkaitakin. Ansiot olivat selvästi parempia kuin Suomessa, jopa pari-kolme dollaria päivässä. Kotiväki Tammelassa ei ollut vasemmistomielistä, mutta Johanneksesta tuli sosialisti. Vaimokin löytyi. John meni naimisiin Hildan kanssa 1915. Avioliitto jäi lapsettomaksi.

1920-luvun edetessä kirjeiden sävy muuttui. John sairastui reumaan vuonna 1928, eikä enää voinut olla työssä kaivoksissa.  Vähitellen Johnista tuli täysin riippuvainen vaimonsa Hildan hoidosta. Samaan aikaan alkoi suuri lamakausi. Sairaalakulut olivat kalliita ja Hildan Suomeen lähettämissä kirjeissä pyydettiin epätoivoisesti rahaa. Joissakin kirjeissä Hilda kertoi marraskuussa 1929 tehdystä leikkauksesta, jossa Johnin poskista  poistettiin mädännyttä luuta.  Hildan kirjeissä puhutaan reumatismistä, joka teki aikaisemmin niin riskistä miehestä liikuntakyvyttömän. Voisiko reuma aiheuttaa luiden mätänemisen? 

Kalliista hoidoista huolimatta John kuoli 12.12.1933.

1920-luvun puolivälistä lähtien John ja Hilda asuivat Canonsburgissa Pensylvaniassa. Canonsburg on lähellä Pittsburgia oleva, nykyään noin 10 000 asukkaan taajama. Aiemmin alueella oli suuria terästehtaita ja hiilikaivoksia, joissa suurin osa väestä työskenteli.  Seudulla näyttää olleen myös uraanikaivos ja uraanin jalostamo.  Olisiko John ollut työssään tekemisissä uraanin kanssa?  

Kaunis kuolinilmoitus päättyy tuntemattoman runoilijan tekstiin:

Hiljaiset askeleet on kuolemalla 
ne hiljaa ja varmasti seuraavat.
Lepo rauhaisa tarjona on tuonelalla 
sen syli jokaista meit' odottaa.

Paljon kärsit, levon löysit.
Kaaduit uhrina kapitaalin.
Nukkuos rauhassa, aatteesi elää.
Hyvästi jää.

Lähteitä:

Simola, Pentti (ei aikaa) Simolan suku. Tammelan kunnan Talpian kylän Simolan rusthollin Juho Kustaa Matinpoika Silon esi- ja jälkipolvet. Omakustanne.

John Nikulan kirjeet 1913-1926. Transkription tekijä Esa Mäntysaari.

Hilda Nikulan kirjeet 1928-1933.Transkription tekijä Esa Mäntysaari.

https://en.wikipedia.org/wiki/Canonsburg,_Pennsylvania  

Traagisen ajattelun tarve?

Emilia Männynvälin tuore esseekokoelma on raivokas puheenvuoro luokkasortoa vastaan. Yhteiskuntaluokat ovat edelleen ja myös Suomessa keskeisimpiä eriarvoisuuden lähteitä. Vaikka myös sukupuoli on tärkeä eriarvoistava tekijä, ei se selitä kaikkea eriarvoisuutta. Olen tästä hyvin pitkälle samaa mieltä, ja olin iloinen siitä voimasta, jolla Männynväli kirjoittaa.

Luokkasorron ohella Männynväli käsittelee esseissään ilmastonmuutosta ja luontokatoa, jotka uhkaavat ihmiskunnan olemassaoloa. Ilmaston lämpeneminen saattaa romahduttaa pohjoisenkin hyvinvointimme nopeammin kuin haluamme uskoa, ehkä jo vuoteen 2030 mennessä. Tästäkään ei ole vastaansanomista. Nopeita toimenpiteitä tarvitaan, muuten käy huonosti. 

Synkkää puhetta. Männynväli käyttää vähän vaihtelevasti lähteitä. Osin lähteet ovat lehtiartikkeleita, osin hyvin painavaa filosofiaa tai yhteiskuntatieteellistä tutkimuskirjallisuutta. Minun makuuni hän referoi vähän liiaksi, vaikka tämä on ehkä ongelma johon itsekin tapaan syyllistyä. 

Minua kiinnosti futurologia nuorempana kovasti. Minusta oli hauska lukea jälkikäteen, miten painavasti laaditut ennusteet tulevaisuuden suunnasta menivät pieleen.

Svenska Dagbladetissa 19.5.2023 Thorbjörn Elensky Under strecket-essee käsittelee synkkiä tulevaisuudenkuvia. Essee rakentuu amerikkalaisen "julkisen intellektuellin" Robert D. Kaplanin lähes 30 vuotta sitten kirjoittaman esseen ympärille. Kirjoittajan mukaan Kaplan osuu monissa tulevaisuutta koskevissa ennusteissaan hämmästyttävällä tavalla oikeaan. The Atlantic-lehdessä julkaistu essee on internetissä vapaasti saatavilla. Kieltämättä se on terävästi kirjoitettu, mutta ehkä sittenkin liian pessimistinen. Kaplanin esseen sävy on sellainen, että vuoteen 2025 mennessä maailma on aivan palasina, sodat, sairaudet ja nälänhädät raivoavat. Elensky vaikuttaa olevan aika lailla samaa mieltä.

Ihan niin ei sitten kuitenkaan ole käynyt. Ehkä sekä Männynväli että Elensky aliarvioivat ihmiskunnan kykyä reagoida uhkiin. Ainakin toivon niin.

Ehkä Männynvälikin saattaa 30 vuoden kuluttua palata esseekirjansa profetioihin ja huokaista helpotuksesta, että ihan ei sentään maailma tuhoutunutkaan. 

  

Kirjallisuutta:

Thorbjörn Elensky (2023) Därför måste vi lärä oss att tänka "tragiskt". Under strecket. Svenska Dagbladet 19.5.2023

Emilia Männynväli (2023) Toiste en suostu katoamaan. Into Kustannus.

Robert D. Kaplan (1994) The Coming Anarchy. The Atlantic. February 1994 Issue, pp. 44-76.