Anti-Jante

Aksel Sandemosen (1899-1965) romaani Pakolainen ylittää jälkensä (1933, suom. 1965) teki tunnetuksi Janten lain, jonka mukaan pikkukaupungin ilmapiiri latistaa kaikki keskiverrosta poikkeavat. Kenenkään ei tule kuvitella olevansa parempi kuin  muut. Kymmenen käskyä, josta ensimmäinen kuuluu: "Älä luule, että sinä olet jotain".

Jussi Mäntysaaren esikoisteos kertoo tarinan nuoresta helsinkiläismuusikosta Tapiosta, joka pääsee musiikinopettajan sijaiseksi pikkukaupunkiin ja sen lukioon, josta kirjassa käytetään  nimeä Rantakarin lukio.

Sandemosen Jante lienee ollut ruotsalainen Nyköping, Rantakari muistuttaa Lauttakylää. Romaanin taustalla kulkee oikea tapahtumasarja, nk. Huittisten meijerikahakka, jota on pidetty vuoden 1918 sisällissodan alkunäytöksenäkin.

Anti-Jantessa meijerikahakkaa ja siihen osallistuneiden ihmisten myöhempiä kohtaloita sivutaan lähinnä vain tarinana, jonka perusteella päähenkilö Tapio Mangård (vrt. Knausgård) laatii musikaalin, jonka abiluokkaiset harjoittelevat ja esittävät.Päähenkilö Tapio Mangård ja myös eräät muut romaanin henkilöt näkevät välähdyksinä meijerikahakkaan liittyviä tapahtumia. Hiukan Stephen Kingin romaanien tapaan nämä kurkistukset sadan vuoden taakse jäävät selittämättömiksi.

Mikään kingiläinen kauhuromaani Anti-Jante ei kuitenkaan ole. Meijerikahakkaa ja siihen liittyviä kummitteluja olennaisempaa on romaanin päähenkilön kasvu opettajana, hänen suhteensa kampaamoyrittäjä Pippaan ja luomistyön tuskat, joita käsitellään mielestäni onnistuneesti ja kiinnostavasti. Minusta "kingiläisyydet" olisi hyvin voinut jättää myös vähemmälle, sillä romaanin perustarina kesti aivan hyvin sellaisenaankin.

Romaani on viihdyttävä, vetävästi kirjoitettu teksti. Uskoisin, että huittislaiset löytävät Anti-Jantesta viittauksia kotiseutuunsa ja sen ihmisiin. Musiikilla, erityisesti modernilla viihdemusiikilla on suuri rooli, mikä ei sinänsä ole ihme kirjailijan päivätyön vuoksi.  

Anti-Jante on saatavissa ekirjana Amazon Kindlelle sekä epub-muodossa Elisa kirja-sivustolta hyvin edullisesti noin kahden euron hinnalla. 

Tässä linkit:

https://kirja.elisa.fi/ekirja/anti-jante

https://www.bod.fi/kirjakauppa/anti-jante-jussi-maentysaari-9789528013532

 

Sidonnaisuudet: Jussi Mäntysaari on serkkuni. 

  

Tuurin Talvisota ja Jüngerin Teräsmyrsky

Olen viime aikoina käynyt useita kertoja Jyväskylän yliopiston Mattilanniemen kampuksen kirjastossa. Yliopiston pääkirjastohan on remontissa ja lainauspalvelut on siirretty Mattilanniemen A-talon toiseen kerrokseen. [1] Poistuesssani nappasin Antti Tuurin Talvisodan ovenpielen poistohyllystä, jonka joku oli jättänyt kierrätettäväksi uudenveroisen kappaleen.  

Luin joskus 1990-luvun puolella monia Tuurin siihen asti julkaisemia kirjoja, en ehkä kaikkia koska niitä oli jo silloin paljon. Siinä yhteydessä tuli Talvisotakin luetuksi, vaikka en muista sen silloin erityisesti jääneen mieleen. Nyt sen sijaan Talvisota tuntui mahdottoman hienolta, varsinkin kun se vahvisti edellistä lukukokemusta: luin nimittäin syyskuun alussa Ernst Jüngerin ensimmäistä maailmansotaa saksalaisesta näkökulmasta kuvaavan In Stahlgewittern -teoksen suomenkielisen käännöksen Teräsmyrskyssä. Olin aiemmin lukenut sen saksaksi, mutta nyt suomennoksen myötä oli pakko todeta, että en osaa saksaa, en ainakaan tämän kaltaisen kirjan riittävään ymmärtämiseen vaadittavalla tasolla.  Markus Långin käännös on mahtavaa työtä.

Jüngerin Teräsmyrskyssä perustuu päiväkirjoihin, joita Jünger piti Saksan länsirintamalla vuosina 1914-1918. Kansalliskonservatiivi Jünger kuvaa toteavasti vuosia jatkunutta helvetillistä piinaa, johon rintamalle päätyneet miehet joutuivat. Jüngerin kuvauksen autenttisuutta luonnehtii se, että ainakin Niall Ferguson käyttää Julma sota teoksessaan Teräsmyrskyä lähdeteoksena. Fergusonin mukaan ensimmäisestä maailmansodasta on olemassa vain vähän luotettavia, laajoja silminnäkijäkuvauksia.   

Jüngerin poliittisista kannoista on keskusteltu paljon ja syystäkin. Hän oli konservatiivina vähintään lähellä natseja, mutta säilytti myös etäisyyden heihin. Toista Jüngerin suomennettua teosta Marmorijyrkänteillä on luettu myös Hitlerin ja natsismin kritiikkinä. 

Talvisotakin perustuu autenttisille tapahtumille, vaikkakaan ei kirjoittajan omille kokemuksille. Samankaltaisuutta silti on: myös Tuurin kirja perustuu autenttisille sotapäiväkirjoille ja haastatteluille. Mutta ennen kaikkea samankaltaisuutta on sisällössä: Jalkaväkirykmentti 23 koettelemukset ja kestäminen ylittävät käsityskyvyn. Länsirintaman kauheudet olivat samankaltaisia, mutta kestivät yli neljä vuotta. 

Talvisodasta on lukukokemuksena helpompi pitää kuin Teräsmyrskystä, sillä Tuurilla on kuvauksissaan myös hivenen huumoria mukana, Jüngerillä ei tippaakaan.  

------------------------------------------------------

Antti Tuuri (1989, 1. painos 1984): Talvisota. Suuri Suomalainen Kirjakerho.

Ernst Jünger (2008, 46. Auflage, 1. Auflage 1920):  In Stahlgewittern. Stuttgart: Klett-Cotta. 

Ernst Jünger  (2008): Teräsmyrskyssä. (In Stahlgewittern). Suomentanut Markus Lång. Suomennettu vuoden 1978 laitoksesta. Helsinki: Ajatus Kirjat.

Niall Ferguson (2003) Julma sota. (The Pity of War, 1998). Suomentanut Matti Kinnunen. Helsinki: WSOY.

[1]: On muuten mielenkiintoista, miten Mattilanniemen A- ja D-rakennukset ovat täydessä käytössä ja B- ja C-rakennukset seisovat tyhjillään.  Miten ihmeessä tähän on varaa. Eikö MaB ja MaC tulisi korjata käyttökuntoon? Varmaan maksaisi maltaita, mutta en usko, että periaatteessa hienon kampusalueen olennainen osa on tällä tavalla rapistumassa purkukuntoon. 

Hotakaisen "Tarina" koukuttaa

Syksyn 2020 kirjallinen tapaus on varmaan Hotakaisen fantasiaromaani tai allegoria Tarina. 

Pyysin kirjan itselleni syntymäpäivälahjaksi. Aluksi olin vähän harmissani ja ajattelin, että tämä taitaa jäädä kesken, mutta pienen totuttelun jälkeen Hotakaisen kehittelemä erikoinen tyyli ja rakenne alkoivat toimia ja vetää puoleensa. Kirja rakentuu lyhyistä tarinanpätkistä, jotka limittyvät toisiinsa ja rakentavat kuvaa nyky-Suomesta. Kuva on tyly, ehkä liiankin synkkä: maaseudusta on tehty Virkistysalue, yhteiskunta jakautunut menestyviin, pätkätyöläisiin ja syrjäytettyihin. Eläimet kärsivät, mutta naurettavia ovat vegaanitkin. Vastenmielisin tyyppi on vihervasemmistolainen Säätäjä ja sympaattisin luuseri naispuolinen nimettömäksi jätetty presidentti, joka lopulta puhuu suunsa puhtaaksi.

Päädyin tekemään pieniä merkintöjä sivun laitoihin. Sellainen aforismikokoelmahan tämä paljossa on, ja varmaan tulee jossakin vaiheessa luetuksi päivän mietelauseena YLE:n ykköskanavalla. 

Olen pitänyt monista Hotakaisen teksteistä (Bronks, Klassikko, Finnhits, Ihmisen osa), vaikka jotkut ovat jääneet kesken (Juoksuhaudantie). Tarina  oli minusta mainio ja ehdottomasti lukemisen arvoinen. Kirjailijoilla on oma äänensä ja tyylinsä, mutta silti mietin, kannattaisiko Hotakaisen kokeilla joskus astetta  perinteisempää tyyliä ja katsoa, mitä siitä tulisi.    

--------------------------------------

Kari Hotakainen (2020) Tarina. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Siltala. 

Hannu Uusitalo muistelee

Sosiologi ja sosiaalipoliitikko Hannu Uusitalo on julkaissut kiinnostavan muistelmateoksen. Vuonna 1947 syntynyt Uusitalo on suomalaisessa sosiaalitutkimuksen kentässä merkittävä vaikuttaja. Allardtin oppilas väitteli vuonna 1975 pohjoismaisella vertailevalla hyvinvointitutkimuksella. Väittelynsä jälkeen Uusitalo toimi sosiologian apulaisprofessorina Turun kauppakorkeakoulussa ja Helsingin kauppakorkeakoulussa.

Vuonna 1991 Hannu Uusitalo siirtyi hyvässä vauhdissa olleelta yliopistososiologin uralta juuri perustetun sosiaali- ja terveyshallituksen ylijohtajaksi. Joulukuussa 1992 sosiaali- ja terveyshallituksesta syntyi Stakes eli sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus, jonka ylijohtajana ja pääjohtajan varahenkilönä Uusitalo toimi. Vuonna 2001 Uusitalo siirtyi Stakesista Eläketurvakeskukseen, mistä jäi eläkkeelle vuonna 2014.

Tekijä luonnehtii itseään kirjan ensimmäisessä lauseessa näin:

"Olen paitsi tutkija ja yhteiskuntapoliitikko myös intohimoinen tilasto- ja vuosikertomusmies".

Tuossa on tietty ironia mukana, mutta varmaan tottakin. Uusitalo on empiirisen sosiaalitutkimuksen innokas, ehkä jopa intohimoinen edistäjä ja puolustaja. "Tilasto- ja vuosikertomusmies" on aina halunnut katsoa, miten toisten yhteiskuntatieteilijöiden tai vaikkapa poliitikkojen väitteet kestävät empiirisen, mieluusti tilastollisen tarkastelun. 

 

Teoksessa on lajityyppinsä mukaisesti kuvausta kirjoittajan lapsuudesta ja nuoruudesta, sekä tietysti työuran eri vaiheista, mutta myös painavaa pohdintaa suomalaisen yhteiskunnan luokkarakenteesta, hyvinvointivaltiosta, tulonjaosta ja työeläkkeistä.  Tärkeää on myös keskustelu soveltavan yhteiskuntatutkimuksen merkityksestä, erityisesti sektoritutkimuslaitosten roolista siinä. Yliopistollisen tutkimuksen ja sektoritutkimuslaitosten tuottaman tutkimuksen välinen, joskus monimutkainen ja joskus jännitteinenkin suhde jäsentää kirjaa. 

Omalta kannaltani kirjan kiinnostavinta antia olivat Stakesin vuosien kuvaus, olinhan siellä itsekin: Uusitalo kuvaa osin varmaan kaikille stakeslaisille tuttua, mutta myös sellaista talon johdon sisäpiirin kokemusta, vääntöjä joista me tavalliset stakeslaiset emme  tienneet. Erinomaisen tärkeää, että tätä kokemusta on nyt julkaistu. 

Stakes oli monessa suhteessa onnistunut kokeilu päätöksentekoa palvelevan tutkimuksen tuottamiseksi. Kaikessa ei onnistuttu, silti paljossa kuitenkin. Hannu Uusitalolla oli onnistumisessa merkittävä rooli. Meille stakeslaisille Uusitalo oli esimiehenä mahdottoman hyvä: demokraattinen ja kannustava, mutta kyllä hän myös piti huolen siitä, että asiat etenivät. Vappu Taipaleen kanssa he täydensivät mainiosti toisiaan.

Lopuksi pieni henkilökohtainen muisto: kun Hannu Uusitalo siirtyi maaliskussa 2001 Eläketurvakeskukseen, hän jakoi tavaroitaan työtovereilleen. Minä sain Hannulta pääjohtajan työtuolin, jonka hän oli puolestaan saanut Vapulta. Tähän tuolin kierrätykseen ei liittynyt mitään sen kummempaa merkitystä, mutta työtuolina se oli minun urani paras.  Kauaa en ehtinyt siitä nauttia, sillä siirryin 1.8.2001 Jyväskylän yliopistoon. 

Koverin keskitysleiriläinen

Helsinkiläinen huoltoaseman työntekijä Harry Vuorinen (1907-1995) joutui jatkosodan alussa turvasäilöön ja kierrettyään vankiloissa ja työpataljoonassa päätyi yhdessä muiden laitavasemmistolaisten kanssa valloitetun Aunuksen kaupungin lähellä sijainneelle Koverin keskitysleirille (syyskuu 1942--tammikuu 1944) . Vuorinen piti kokemuksistaan suppeaa päiväkirjaa, jonka hän onnistui säilyttämään hallussaan sodan loppuun saakka. Vankilasta vapauduttuaan hän kirjoitti päiväkirjojensa perusteella yksityiskohtaisen kuvauksen siitä, mitä hänelle tapahtui. Vuorinen viimeisteli tekstinsä vuonna 1948. Sen jälkeen käsikirjoitus unohtui, kunnes löytyi uudelleen Vuorisen kuoleman jälkeen. Like-kustannus ja Suomen Rauhanpuolustajat ovat julkaisseet Harry Vuorisen teoksen, jonka toimittajana on ollut kirjoittajan vaimo, Salme Vuorinen.  

Kirja on järkyttävää luettavaa. Turvasäilöön otettiin valtiollisen poliisin tuntemia kommunisteja. Kiinnioton jälkeen Vuorisen asiaa ei käsitelty oikeudessa. Tietysti sotatila vallitsi ja aiemmin maanalaiseen kommunistiseen toimintaan osallistuneiden pidätystä voidaan  perustella. Sen sijaan ei voi perustella eikä hyväksyä Koverin keskitysleirin toimintatapoja, jotka eivät (ainakaan mikäli Vuorisen teokseen on uskominen) juuri eronneet neuvostoliittolaisista tai saksalaisista tavallisista keskitysleireistä. Tuhoamisleiri Koveri ei ollut, mutta nälkään näännyttäminen ja  mielivaltaiset väkivallanteot, jopa vankien tappamiset, yhdistivät isojen esimerkkiin. 

Vuorinen eli monella tavalla poikkeuksellisen elämän. Salme Vuorisen mukaan hänet vangittiin ensimmäisen kerran 1929.   Vapauduttuaan ensimmäisen vankilatuomion jälkeen hän opiskeli Moskovassa puoluekoulussa 1931-1932.  Vuonna 1932 vangittiin uudelleen ja hän vapautui 1937. 

Koverin keskitysleirissä Vuorinen joutui konfliktiin SKP:n sisäpiiriläisten kanssa ja epäili yhä enemmän Neuvostoliiton ratkaisuja. Ehkä tästä epäröinnistä on ollut kyse, kun Vuorinen ei elinaikanaan viimeistellyt kirjaansa. 

-------------

Harry Vuorinen (2006) Myrskyn silmässä. Poliittisen vangin päiväkirja jatkosodan ajalta 1941-1944. Toimittanut Salme Ingegerd Vuorinen. Helsinki: Like ja Suomen Rauhanpuolustajat.