Sariola: Aamu Heinjoen tiellä

Mauri Sariola (1966) Aamu Heinjoen tiellä. Gummerus: Jyväskylä, 240 s.

Sariolan puolidokumentaarinen romaani postuumista Mannerheim-ristin ritariksi nimitetystä Kauko Tuomalasta, joka kirjassa on nimellä Tuomo Tupala. --- Sariolan "vakavampaa" tuotantoa, varsin sujuvasti kirjoitettu kunnianosoitus aiheesta, josta amerikkalaiset olisivat tehneet jo monta elokuvaa. Romaanin mukaan Tuomala tuhosi Kannaksella kesäkuussa 1944 useita vihollisen tankkeja.

Laukkarinen: Jos Jumala on

Liisa Laukkarinen (1999): Jos Jumala on- tieni ortodoksiksi. Tammi: Helsinki. 160 s.

Kirjan jälkipuoliskon kuvaus ortodoksisen kirkon perinteestä oli kiinnostavaa.

Heym: Auf Sand gebaut

Stefan Heym: Auf Sand gebaut - Filz. Roman. 2005, Btb: München, 221 s.

Heymin myöhäistuotantoa, koostuu kahdesta aikaisemmin ilmestyneestä juttukokoelmasta, joista ensimmäinen ajoittuu vuodelle 1990 ja jälkimmäinen 1992. Stasin vainoama Heym on hyvin kriittinen saksojen yhdistymisen seurauksiin.

Katarina Eskola: Autius lehtipuissa

Katarina Eskola (toim.): Autius lehtipuissa. Elsa Enäjärvi-Haavion ja Martti Haavion päiväkirjat ja kirjeet 1942-1951. Parielämänkerran päätösosa. WSOY:Helsinki 2003, 649 s.

Parielämänkerran edellinen osa "Itään" käsitteli jatkosodan alkua, kesästä 1941 kevääseen 1942, Tässä päätösosassa liikutaan vuosissa 1942-1951. Prof. Katarina Eskola kirjoittaa vanhemmistaan, ennen kaikkea äidistään. Elsa Enäjärvi-Haavio kuoli vain 49 vuotiaana 1951 syöpään. Ilmeisesti Martti Haaviolla ja runoilija Aale Tynnillä oli suhde vielä Elsan eläessä -- tämä jää kuitenkin arvailuksi, koska suoranaisia lähteitä tästä ei ole. Minusta on hienoa, että Elsan aktiiviset viimeiset vuodet ja aikainen kuolema on teoksessa niin vahvasti esillä, että Tynnin ja Haavion mahdollinen suhde löytää oikeat mittasuhteensa.

Arvo Tuominen: Sirpin ja vasaran tie

Arvo Tuominen: Sirpin ja vasaran tie. Muistelmia. Tammi: Helsinki 1956.

Jostakin syystä tämä on jäänyt minulla väliin. "Kremlin kellot" olivat jo 1970-luvun alussa kulutuksessa, ja viime vuonna luin "Myrskyn mentyä", kuvauksen sodan jälkeisestä ajasta.

"Sirpin ja vasaran tie" on vanhan lehtimiehen kynästä lähteneenä sujuvasti kirjoitettu muistelmateos, joka antaa mahdollisuuden kurkistaa maanalaisen kommunistisen ja vasemmistososialistisen liikkeen elämään 1920-luvun alun Suomessa, Tukholmassa ja Neuvosto-Venäjällä. Osin henkilökuvaukset vaikuttavat pahantahtoisilta, mutta monet jutut ovat saaneet vahvistusta toisista, myöhemmin ilmestyneistä lähteistä (esim. Aino Kuusisen muistelmat, Erkki Tuomiojan "Häivähdys punaista").

Tuntuu siltä, että kaikesta avomielisyydestään huolimatta Tuominen paljastaa valikoiden asioita ja jättää kertomatta paljon. Olisi esimerkiksi ollut kiinnostavaa kuulla tarkemmin hänen sisällissodan aikaisista seikkailuistaan Tampereella.

Voionmaa: Kuriiripostia

Väinö Voionmaa: Kuriiripostia 1941 - 1946. Tammi: Helsinki 1971. 478 s.

Väinö Voionmaan pojalleen Tapiolle kirjoittamia kirjeitä jatkosodan ajalta ja vähän sen jälkeen. Kuriiripostilla kuljetetut kirjeet antavat erinomaisen elävän kuvan silloisesta poliittisesta tilanteesta. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana toiminut Voionmaa suhtautui kriittisesti hallituksen saksalaissuuntaukseen, eikä Tanner kuulunut hänen sankareihinsa.

Kirjeet antavat ajantasaisen kuvan käydyistä poliittisista väittelyistä ulkoasiainvaliokunnassa. Kuva on kyllä aika karu. Nykykeskustelussa vahvasti esillä olevan sankarillisen puolustustaistelun sijaan aika moinen osa tuolloisista johtavista poliitikoista näyttivät olleen jakamassa Saksan maaimansodalle asettamia tavoitteita. Erityisesti IKL:n edustajat näyttivät olleen hyvin saksalaismielisiä, mutta sama koski myös kokoomuksen edustajia ja osaa sosialidemokraateista.

s. 75: ilmeisesti USA oli tehnyt syksyllä 1941 useita Suomen ja Neuvostoliiton rauhaan tähtääviä esityksiä (memorandumit 23.10, 27.10 ja 30.10), jotka Suomen hallitus oli torjunut omalla vastauksellaan.

Antti Tuuri: Erno Paasilinna

Antti Tuuri: Lähikuvassa Erno Paasilinna. Otava 2009. 205 s.

Minusta kirja oli hyvä, vaikka välillä tuli mieleen, että onkohan tämä tehty samalla tavalla kuin Tuuri kertoo kirjoittaneensa Esko Ahoa markkinoineen vaalikirjan, eli kahdessa viikossa. Olipa niin tai näin, Tuuri kirjoittaa erinomaisesti, teksti etenee koko ajan loogisesti ja huumoria viljellen. Tuuri tekee kunniaa edesmenneelle ystävälleen ja herättää kiinnostuksen palata Erno Paasilinnan tekstiin.

Hannu Mäkelän Uspenski-kirjassa ja tässä on sama anekdootti saunomisesta Paasilinnojen luona Hämeenlinnassa. Uspenskin lisäksi lauteilla oli ollut silloinen ministeri ja SKP:n puheenjohtaja Arvo Aalto. Tuurin versio on parempi.

Hannu Mäkelä: Eetu

Hannu Mäkelä: Eetu. Matkoja Eduard Uspenskin maailmaan. Tammi 2008.

458 sivua, eli vähän liian pitkä, ja toistaa paikoin itseään. Silti kiinnostava lukea, varsinkin kun sattumalta otin lukeakseni Antti Tuurin kirjan Erno Paasilinnasta. Mielenkiintoinen ystäväporukka ...

Mäkelä viljelee venäjänkielisiä sitaatteja todella paljon. Venäjää taitamattomalle ne ovat kyllä aika turhia.