Vorkutan hiilikaivoksissa

Periaatteessa hyvän kirjan ainekset olisivat olleet olemassa Inkerissä syntyneen Veikko Piiparisen elämästä kertovassa Olavi Lempisen kirjassa.

Piiparinen lähetettiin jatkosodan aikana Suomen rintamalle, hän jäi suomalaisten vangiksi ja päätyi vaihtamaan puolta. Suomen armeijassa hän osallistui kahteen kaukopartioretkeen. Sodan jälkeen hän jäi vakinaiseen väkeen ja palvelija miinanraivaajalla. Vuonna 1947 hänet luovutettiin Neuvostoliittoon. Edessä oli useiden vuosien vankeus Vorkutan hiilikaivoksilla. Joitakin vuosia Stalinin kuoleman jälkeen hän vapautui ja asui kuolemaansa saakka Virossa. Vorkutan kuvaus on kirjan kiinnostavinta antia. Valtaosa teoksesta käsittelee kuitenkin Viron vuosia, näillä osilla on varmaan elämänkerrallista merkitystä, mutta ainakin minulle niiden läpikäynti ei ollut kovin palkitsevaa.

Teos perustuu Piiparisen haastatteluihin, mutta mukana on jonkin verran yleistä Neuvostoliiton ja Viron lähihistorian kuvausta.   Minämuodossa kirjoitettua tekstiä haittaa fiktiivisen aineksen ja Piiparisen kokeman sekoittuminen.

Lempisen teos olisi kaivannut Vorkutan jälkeiseltä ajalta tiivistämistä. 

Olavi Lempinen (2016) Rautaesiripun takana. Kaukopartiosta Vorkutan vankileirille. Helsinki: Otava.

Elvi Sinervon elämä

Jaana Torninoja-Latola on kirjoittanut erinomaisen elämänkerran Elvi Sinervosta. 

Elvi Sinervo teki merkittävän uran kääntäjänä, runoilijana, näytelmä- ja romaanikirjailijana.  Vuonna 1933 Elvi tutustui Mauri Ryömään, josta tuli hänen suuri rakkautensa. He avioituivat ja pariskunta osallistui aktiivisesti 1930-luvun poliittisiin kamppailuihin.  Jatkosodan  molemmat viettivät vankilassa, ja ainakin Maurille vaadittiin kuolemantuomiota. Vankilassa Elvistä vähitellen tuli kommunisti.  1950-luvun kuluessa hän monien muiden tavoin joutui arvioimaan uudelleen ideologiaansa ja lopulta hänet 1960-luvun alussa erotettiin SKP:stä.

Poliittinen sitoutuminen, ensin sosialidemokraatteihin ja sitten kommunisteihin, vaikutti Sinervon  tuotantoon, tietysti, mutta myös sen vastaanottoon.  Poliittinen tilapäisrunous ei taida kestää aikaa,  mutta hänellä on paljon myös kestävää.  Esimerkiksi Sinervon pääteoksenakin joskus pidetty romaani Viljami vaihdokas (alkup. 1946: viimeisin painos 1978) on hieno kirja ja on ihme, että sitä ei ole filmattu.

Torninoja-Latolan teos nostaa esiin Sinervon elämän tragediat ja osoittaa monien hänen teostensa pysyvän arvon, mutta ei siloittele kohdehenkilönsä erehdyksiä.

----------------

Jaana Torninoja-Latola (2017) Yhä katselen pilviä. Elvi Sinervon elämä. Helsinki: Into.

Vanhanakin voi ajatella ---

todistaa Antti Eskola postuumisti ilmestyneessä kirjassaan. Eskolan esseekirja on erinomainen teksti. Eskola rakentaa kehyskertomukseksi päivän kulun aamusta iltaan ja kutoo mietteensä yhteiskunnasta ja ihmisestä puheenomaisesti kertomukseksi. Ehkä tämä kirja kertoo hänestä enemmän kuin muutamia vuosia sitten ilmestyneet muistelmat?

Kirjan ilmestymisen aikoihin Aamulehdessä julkaistu Matti Kuuselan erinomainen arvostelu poimi rusinat pullasta nostamalla tekstistä esiin joukon teemoja, jotka saattaisivat kohahduttaa. Viinin ylenmääräinen juonti, vanhenevan miehen intiimit vaivat, seksuaalisuus ja muu sellainen ryydittävät juttuja, mutta hienointa on kuitenkin taidolla rakennettu kokonaisuus.

Eskola tiesi aikansa olevan vähissä kun hän sai kirjansa valmiiksi. Eräässä mielessä tässä on siten jotakin henkisen testamentin omaista.

Eskola ei ollut minun opettajani, koska en tullut opiskelleeksi sosiaalipsykologiaa, vaikka myöhemmän urani kannalta juuri sitä olisi tietysti pitänyt opiskella. Tunsin hänet sillä tavalla kuin yliopistolla pidemmälle ehtineen työtoverin etäisesti tuntee. Joskus juttelimme Tampereen yliopistolla kahvilassa, joitakin kertoja puhelimessakin. Ne harvat kerrat jäivät mieleen ...  Tätä miettiessäni en voi kuin todeta, että Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteet olivat 1980 -luvulla erinomaisen kiinnostavassa vaiheessa. Jorma Sipilä ja Briitta Koskiaho omalla laitoksellani, mutta myös kaikki muut (nopeasti ulkomuistista sen aikaisia professoreita: Nordestreng ja Hemanus, Apunen ja Borg, Eskola ja Randel).

Luin kirjan yhdeltä istumalta (makuuasennossa tosin). Aika harva kirja saa sellaista aikaan.

Antti Eskola
Vanhanakin voi ajatella. Mielikuvista ja niiden voimasta.
Tampere: Vastapaino.