todistaa Antti Eskola postuumisti ilmestyneessä kirjassaan. Eskolan esseekirja on erinomainen teksti. Eskola rakentaa kehyskertomukseksi päivän kulun aamusta iltaan ja kutoo mietteensä yhteiskunnasta ja ihmisestä puheenomaisesti kertomukseksi. Ehkä tämä kirja kertoo hänestä enemmän kuin muutamia vuosia sitten ilmestyneet muistelmat?
Kirjan ilmestymisen aikoihin Aamulehdessä julkaistu Matti Kuuselan erinomainen arvostelu poimi rusinat pullasta nostamalla tekstistä esiin joukon teemoja, jotka saattaisivat kohahduttaa. Viinin ylenmääräinen juonti, vanhenevan miehen intiimit vaivat, seksuaalisuus ja muu sellainen ryydittävät juttuja, mutta hienointa on kuitenkin taidolla rakennettu kokonaisuus.
Eskola tiesi aikansa olevan vähissä kun hän sai kirjansa valmiiksi. Eräässä mielessä tässä on siten jotakin henkisen testamentin omaista.
Eskola ei ollut minun opettajani, koska en tullut opiskelleeksi sosiaalipsykologiaa, vaikka myöhemmän urani kannalta juuri sitä olisi tietysti pitänyt opiskella. Tunsin hänet sillä tavalla kuin yliopistolla pidemmälle ehtineen työtoverin etäisesti tuntee. Joskus juttelimme Tampereen yliopistolla kahvilassa, joitakin kertoja puhelimessakin. Ne harvat kerrat jäivät mieleen ... Tätä miettiessäni en voi kuin todeta, että Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteet olivat 1980 -luvulla erinomaisen kiinnostavassa vaiheessa. Jorma Sipilä ja Briitta Koskiaho omalla laitoksellani, mutta myös kaikki muut (nopeasti ulkomuistista sen aikaisia professoreita: Nordestreng ja Hemanus, Apunen ja Borg, Eskola ja Randel).
Luin kirjan yhdeltä istumalta (makuuasennossa tosin). Aika harva kirja saa sellaista aikaan.
Antti Eskola
Vanhanakin voi ajatella. Mielikuvista ja niiden voimasta.
Tampere: Vastapaino.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti