"Pelkään että ratkaisua ei ole"

Vesa Haapala on kirjoittanut erinomaisen runoteoksen. Haapalan runoelman "Hämärä ei tanssi enää"  (2019) viittaa nimellään ja osin sisällölläänkin Pentti Saarikosken viimeiseksi jääneeseen "Hämärän tanssit (1983) teokseen. Luin vertailumielessä uudelleen Saarikoskenkin kirjan. Ehkä ei olisi kannattanut, sillä Haapalan teksti elää ihan itsekseenkin mainiosti. Tuli nyt kuitenkin varmistettua sekin, että Saarikoski oli ja on edelleenkin suuri runoilija. Uskon, että sitä on Haapalakin -- en tosin tunne hänen muuta tuotantoaan, mutta ainakin tämä teos vakuutti.

Vesa Haapala on dosentti Helsingin yliopistossa ja kirjoittanut mm. Edith Södergranin runoista. Tämä oppineisuus ei ole johtanut liian monimutkaiseen ja esoteeriseen kirjoittamiseen.

Vaikka teksti on huimaavan kaunista, on Haapalan teos silti aika lohduton. Luonnon tuhoutuminen ja väestökatastrofi uhkaavat meitä ja ennen kaikkea meidän jälkeemme tulevia sukupolvia. Tästä synkkyydestä huolimatta runoelma on hieno lukukokemus, ajattelemaan pakottava. "Pelkään, että ratkaisua ei ole", kirjoittaa Haapala, ja lukijan on vaikea olla vakuuttumatta.

Halutessaan voi lukija löytää samankaltaisuutta Haapalan ja Saarikosken tavasta liittää arjen askareiden kuvausta runoon, mutta ihan olennaisia erojakin minusta on. Saarikoski ei ole enää kovin yhteiskunnallinen vaan keskittyy itseensä ja antiikin muistumiin. Haapala puhuu luonnosta ja ihmispopulaatioista, mutta myös perheestään ja lapsistaan. Molemmilla viittaukset kristinuskoon ovat esillä.

Mietiskellä voi vaikkapa seuraavan tekstipätkän äärellä:

"Mitä edistys on
ja voisi olla
todellinen puhe
ei ole koskaan korrektia
vaan korjaavaa tai korjattavissa
ei koskaan korrektia
mutta korvattavissa
niin kuin sinä ja minä"

(s. 19)

Vesa Haapala (2019) Hämärä ei tanssi enää. Helsinki: Otava.