Kun 1990-luvun alussa länsimaiset konsultit kiertelivät entisissä sosialistisissa maissa konsultoimassa markkinatalouksiin siirtymistä, joku keksi verrata työn vaikeutta siihen, että yrittäisi tehdä kalakeitosta akvaariota. Akvaariosta on helppo tehdä kalakeittoa, mutta toisin päin juttu ei toimikaan. Minulla on viime viikkoina ollut usein mielessä tämä metafora. Tuntuu siltä, että Sipilän hallitus aikoo tehdä olemassa olevasta sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmästä kalasoppaa.
Ilmeisesti tarkoitus on saada aikaan niin suuria ja pysyviä muutoksia, että paluuta vanhaan ei enää ole. Mikäli kunnalliset sosiaali- ja terveyspalvelut on pakko yhtiöittää, on minusta aika selvää, että tavoitteena on myös niiden myynti. Kyse on erittäin suurista omaisuusmassoista. On vaikea kuvitella, että kerran yhtiöitettyjä palvelujen tuottajaorganisaatioita voitaisiin ostaa takaisin. Sama koskee tietysti ministerin Bernerin suunnittelemia teiden, rataverkkojen ja vesiväylien yhtiöittämisiä. (Yhtiöittäminen on mukavan kuuloinen sana, kyse on tietysti lopulta yksityistämisestä.) Yhteiskunnan perusinfrastruktuurin myynti tuntuu kovin äärimmäiseltä ja peruuttamattomalta toimelta. Siihen pitäisi joutua turvautumaan vasta kun mitään muuta ei ole tehtävissä -- näinhän tehdään nyt Kreikassa. Mutta kyse ei tietystikään ole siitä, että muuta ei voitaisi tehdä, vaan ideologisesta valinnasta.
Minun on erittäin vaikea uskoa, että kaavailtu "sote-ratkaisu" voisi johtaa luvattuihin säästöihin. Ellei sitten tarkoitus ole puhdistaa sosiaali- ja terveyspalveluista sosiaalipoliittinen elementti, eli se, että palvelujen käyttöä subventoidaan voimakkaasti. "Raha seuraa potilasta" pitäisi varmaan olla muodossa: "se, jolla on rahaa, pääsee potilaaksi". Näin saadaan aikaan näennäisiä säästöjä, vaikka sosiaali- ja terveyspalveluihin silti käytetään kasvavia summia rahaa. Erityisesti usko siihen, että edes nykyisen tasoisten terveyspalvelujen tuottaminen tulisi markkinamekanismeilla halvemmaksi, tuntuu aika sinisilmäiseltä.
Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välisessä tehtävien jaossa on varmasti ollut ongelmia, mutta toisaalta suomalaista sosiaali- ja terveyspolitiikkaa on tutkijoiden piirissä totuttu pitämään varsin kustannustehokkaana ja vaikuttavuudeltaan korkeatasoisena. Väestön ikääntyminen on tietysti tosiasia, mutta sote-ratkaisu ei muuta väestöpyramidin muotoja. Sitä varten tarvittaisiin aktiivista väestöpolitiikkaa, ehkä myös nuorten perheiden tulevaisuudenuskoa ja optimismia.
Kuka lopulta painoi paniikkinappulaa, ja ennen kaikkea: miksi?
Toimivasta, elävästä akvaariosta ollaan keittämässä kalakeittoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti