torstai 22. lokakuuta 2015

Open Access ja sen tärkeys

Olin eilen Jyväskylän yliopiston kirjaston johtokunnan kokouksessa. Siellä keskusteltiin, kuten arvata saattaa, tiukentuvista talousnäkymistä, jotka saattavat erityisesti yliopistojen kirjastot suuriin vaikeuksiin. Kun juustohöylätään yliopiston tiedekuntien talousarvioita, on kireys jaettua ja yhteistä, mutta kirjastoilla on lisähuolena se, että kansainväliset kustantajat nostavat joka vuosi sähköisten aineistojen hintoja hyvin suurilla summilla. Suomen kaltaiset pienet maat eivät voi kuin maksaa, mikäli haluavat säilyttää mahdollisuudet tutkimuksen tekemiseen.

Parhaillaan kerätään nimiä EU:n seuraavalle puheenjohtajamaalle Hollannille osoitettavaan vetoomukseen "Christmas is over" Research funding should go to research, not publishers", jossa tutkijat voivat ilmaista näkemyksensä siitä, että rahastamisella pitää olla järkevät rajat. Vetoomus löytyy osoitteesta

http://leru.org

Ainoa keino vaikuttaa tilanteeseen (paitsi tuon vetoomuksen allekirjoittaminen) on suosia avointa julkaisemista eli open access publishingia. Jyväskylän yliopistossakin on mainio ja koko ajan kasvava julkaisuarkisto JYX. Minäkin aktivoiduin ja askaroin  (flunssaisena) vanhan, julkaisematta jääneen artikkelikäsikirjoituksen / esseen yliopiston kirjaston ylläpitämään JYX julkaisuarkistoon.  Halukkaat voivat käydä katsomassa, ei maksa mitään.

Jutun nimenä on ”Säälistä sosiaalityössä”, ja sen historia on sellainen, että touhusin ja kirjoitin sitä parin vuoden ajan, noin 2005-2007, mutta en koskaan tarjonnut sitä mihinkään lehteen, vaikka se olisi varmaan voinut sopia vaikka Januksen puheenvuorot- osastolle. Asia on minusta edelleen pohtimisen arvoinen. Ajattelen nykyäänkin, että sosiaalityöstä ei tule mitään ilman sellaista tunnetilaa jota englanniksi kutsutaan käsitteellä ”compassion”. Sääli on sille ehkä huono käännös, myötäeläminen parempi.  

Jos haluatte katsoa juttuani, tässä on pysyvä urn-osoite:


Samalla tuli jälleen kerran todistetuksi, että kirjaston palvelu oli ällistyttävää!
Lähetin jutun tiistai-iltana, keskiviikkoaamuna noin klo 8.10 kirjaston ystävällinen Marja-Leena Harjuniemi mailasi, että juttu on JYX:ssa. Hän oli myös lukenut sen koska oli laatinut siihen lyhyen tiivistelmän ja valinnut oikein hyvät asiasanat. Sen jälkeen kun eilen tulin kotiin, luin juttuni ja tein siihen kohtuullisen paljon korjauksia ja lähetin sen illalla uudestaan Marja-Leenalle. Ja taas tänä aamuna hän viestitteli, että kiitos vaan, hän otti vanhan version pois ja ”julkaisi” tämän uuden version. Ei mitään vuosien odotusaikaa, vaan palaute paluupostissa.

Open access nk Berliinin julistus:

http://openaccess.mpg.de/67605/berlin_declaration_engl.pdf


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti