3. Martta Salmela-Järvisen muistelmat

 10.3.2025

Yksi äitini suosikkikirjoista oli Martta Salmela-Järvisen (1892-1987) muistelmien ensimmäinen osa Kun se parasta on ollut. Akaassa, Kylmäkosken ja Urjalan rajamailla syntynyt Martta Hellsten muutti äitinsä kanssa Helsinkiin vuonna 1900. Isä oli kuollut jo ennen Martan syntymää, samoin pari vuotta vanhempi veli. Leskiäiti elätti itsensä ja tyttärensä toimimalla rakennustyömailla tiilenkantajana ja työmaakahvilan pitäjänä. 

Martta Salmela-Järvinen kirjoitti 1960-luvulla neliosaisen muistelmateoksen. Kun se parasta on ollut (1963), Alas lyötiin vanha maailma (1966) ja Taipui vaan ei taittunut (1966) muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden. Sarjaa täydensi vielä neljäs teos, jota minulla ei ole enkä ole sitä lukenut. Mutta varsinkin Martan lapsuutta ja nuoruutta kuvaava Kun se parasta on ollut ja vuosia 1906-1918 kuvaava Alas lyötiin vanha maailma ovat hienoja kuvauksia vuosisadan alun Helsingistä ja vähitellen heräävästä työväenliikkeestä ja nuoren Martan poliittisesta kiinnostuksesta. Varsinkin ensimmäinen osa on minusta kirjallisuutenakin korkeatasoinen teos. 

Martta avioitui vuonna 1910 kivityömies Eino Salmelan kanssa ja heille syntyi viisi lasta, joista yksi kuoli pienenä. Sisällissodan aikana Eino oli punakaartissa. Myös Martta kävi värväytymässä Punaiseen Ristiin, mutta monilapsisen perheen äiti ei huolittu rintamalle. Eino  joutui sodan jälkeen vankileirille ja Martta joutui huolehtimaan perheen elatuksesta yksin. 

Kahden ensimmäisen kirjan rinnalla kolmannen osan kuvaus vuosista 1918-1939 on sinänsä pätevää muistelmatekstiä, mutta lapsuuden ja nuoruuden kuvausten voima ehkä vähän heikkenee. Martta Salmela-Järvisestä tuli 1920-luvulla SDP:n toimitsija, kaupunginvaltuutettu ja vuonna 1939 myös kansanedustaja. Hän oli yhdessä Miina Sillanpään ja Tyyne Leivo-Larssonin kanssa keskeisiä sosialidemokraattien naispoliitikkoja. SDP:n 1950-luvun puoluehajaannuksessa Salmela-Järvinen tuki Emil Skogin johtamaa oppositiota. Hän toimi TPSL:n kansanedustajana ja puolueen varapuheenjohtajana. SDP:n jäseneksi Martta Salmela-Järvinen palasi vuonna 1973. 

Hän sai sosiaalineuvoksen arvonimen vuonna 1962. Salmela-Järvinen toimi monissa sosiaalialan vapaaehtoisjärjestöissä ja oli mm. mukana perustamassa Ensikotien liittoa. 

--------

Vasemmistolaisia kirjoja kirjahyllyistäni: 

 8.3.2025:  Palmgren, Raoul (1963) Toivon ja pelon utopiat. Helsinki: Kansankulttuuri.

9.3.2025: Marx,  Karl (1974, alkup. 1867) Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. 1.osa. Ensimmäinen kirja. Pääoman tuotantoprosessi. Moskova: Kustannusliike Edistys.

10.3.: Salmela-Järvinen, Martta (1963) Kun se parasta on ollut. Lapsuuden muistelmat. Porvoo-Helsinki: WSOY.

---  (1966) Alas lyötiin vanha maailma. Muistikuvia ja näkymiä vuosilta 1906-1918. Porvoo-Helsinki: WSOY.

 

2. Karl Marx: Pääoma

 9.3.2025

Karl Marxin (1818-1883) pääteos on Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. Marx ei elinaikanaan julkaissut kovin paljoa. Pääomaa hän kirjoitti varmaan lähes kahdenkymmen vuoden ajan, eikä elinaikanaan saanut valmiiksi kuin ensimmäisen osan, alaotsakkeena Pääoman tuotantoprosessi. Toiset kaksi osaa viimeisteli ja osin kirjoitti Friedrich Engels. 

Kun opiskelin 1970-luvulla sosiaalipolitiikkaa, oli  Pääoma tutkintovaatimuksissa, muistaakseni kuitenkin vain kirjan lopusta valitut luvut pääoman kasautumisprosessista. Tampereen yliopiston sosiaalipolitiikan laitoksella ei ollut kovin syvällistä Marxin tutkimusta, vaikka toki kansainvälistä keskustelua seurattiinkin. Itse muistan lukeneeni Pääomaa lähinnä englantilaisen yhteiskunnan sosiaalisten ongelmien kuvauksena, eli en kovi teoreettisesti. Vasta lisensiaatin tutkimuksessa ja väitöskirjassa luin Pääomaa ja sen esitöitä (nk. Grundrisseä) tarkemmin.  Taloustieteilijöiden näkökulmasta uskoisin Marxin tekstiä pidettävän nykyään korkeintaan historiallisesti kiinnostavana.  Sosiologien ja sosiaalipolitiikan tutkijoiden kannalta Pääoma on yhteiskuntateiteiden kiistämätön klassikko, johon aika ajoin palataan, mutta jonka aktiivinen tutkimus on ainakin Suomessa aika vähäistä. 

Marxin ja Engelsin tuotanto on vaikuttanut eri maiden sosialistisiin ja kommunistisiin liikkeisiin hyvin paljon. Aikaakin on tietysti kulunut: Pääomankin ensimmäisen saksankielisen osan ilmestymisestä on kulunut jo 158 vuotta. Hannu Soikkanen kuvaa väitöskirjassaan Sosialismin tulo Suomeen (1961), miten suomalainen työväenliike sai vaikutteita lähinnä Friedrich Lassallelta ja vähän myöhemmin August Bebeliltä ja Karl Kautskylta, ei niinkään Marxilta. Tämä ei ole ihme, sillä Pääoman pyrkimys on tieteellinen, ei poliiittinen. Pääomasta on  turha hakea konkreettisia toimintaohjeita vasemmiston poliittisiin kamppailuihin. Joka tapauksessa Marx ja hänen hengenheimolaisensa vaikuttivat siihen, että wrightiläinen työväenliike 1890-luvun Suomessa vähitellen katosi ja tilalle tuli itsenäinen, omalta pohjalta ja työväestön eduista lähtevä sosialistinen liike.

Laukaan demarit järjestivät joskus 10 vuotta sitten keskustelutilaisuuden, jossa puhujana oli silloinen europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari. Jo aika lailla menneen maailman ajattelijana pidetty Marx oli tehnyt yliopistomaailmassa jälleen kerran paluun. Kysyin Jaakonsaarelta, pitäisikö SDP:nkin piirissä palata lukemaan Marxia. Jaakonsaari ei tästä kyllä innostunut.  Muistaakseni hän vastasi, että Marxiakin voidaan lukea kovin monesta näkökulmasta --- mikä on tietysti aivan totta.

Olen miettinyt helmi-maaliskuun aikana, miten presidentti Donald Trump ja hänen esikuntansa oikeastaan ovat tekemässä Pääomasta taas jälleen kerran ajankohtaista luettavaa. USA:n nykyhallinnon pyrkimykset ovat paljaan karulla tavalla pääomien kasautumiseen pyrkiviä. Kun presidentti Trumpin toiminnan logiikkaa on pohdittu, olisiko niin,  että kyse on pääoman logiikasta. 

-------------------

Vasemmistolaisia kirjoja kirjahyllyistäni: 

 8.3.2025:  Palmgren, Raoul (1963) Toivon ja pelon utopiat. Helsinki: Kansankulttuuri.

9.3.2025: Marx,  Karl (1974, alkup. 1867) Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. 1.osa. Ensimmäinen kirja. Pääoman tuotantoprosessi. Moskova: Kustannusliike Edistys.

1. Raoul Palmgren: Toivon ja pelon utopiat (1963)

Vasemmistoa ei voisi olla olemassa ilman utopioita paremmasta maailmasta.

Ensimmäinen esittelemäni kirja on kirjailija ja toimittaja Raoul Palmgrenin (1912-1995) utopioita käsittelevä pieni kirja. Teos ei ole Palmgrenin tärkein teksti, mutta minulle se on ollut merkityksellinen. Palmgren esittelee erilaisia utopistifilosofeja aina antiikista saakka, mutta myös taiteessa esiintyneitä utopismeja, esimerkiksi romaanien ja elokuvien tulevaisuuskuvitelmia.  On kiinnostavaa, että merkittävissäkin science fiction - romaaneissa tai elokuvissa tunnutaan ajatteltavan, että tuotantovälineiden yksityinen omistus säilyy, vaikka ihmiskunta matkustaa tähtien taakse.  

Toivon utopioiden ohella Palmgren esittelee dystopioita. Painokkaan esittelyn saa esimerkiksi George Orwelin "1984". Romaanin totalitarismikuvaus pohjaa stalinismin kritiikkiin, mutta ennakoi tulevaa myös muualla: 

"alituinen propagandarummutus kaukovarjostimilla (...) olemasssaolevan kirjallisuuden ja lehdistön jatkuva oientaminen (...); kielen kehittäminen yhä vivahduksottomammaksi (uuskieli), jotta kerettiläinen ajattelu (ajatusrikokset) tulisi mahdottomaksi, ja siihen liittyvä kaksoisajattelu (kyky sisällyttää ajatuksiinsa samanaikaisesti kaksi päinvastaista uskomusta ja hyväksyä ne molemmat; tunnuksia: Sota on rauhaa -- Vapaus on orjuutta -- Tietämättömyys on voimaa)."    

Palmgran muistuttaa kirjansa lopuksi meitä, että tulevaisuuteen kohdistuvan positiivisen mielenkiinnon sammuminen "jossakin kansassa, jossakin kulttuuripiirissä on kuolemansairauden oire".

Palmgrenin oma elämä osoitti, millaisiin paineisiin vasemmistolaisuus Suomessa on joskus johtanut. Hän oli 1930-luvulla kiilalainen toimittaja ja kirjallisuuskriitikko. Jatkosodan aikana hän oli vankilassa ja Sukevan vankileirillä. Sodan jälkeen hän oli monessa mukana, mm. SKDL:on Vapaa Sana-lehden päätoimittajana. Hän oli vuodesta 1944-1952 SKP:n jäsen, mutta joutui eroamaan puolueesta ja päätoimittajuudesta harhaoppisena, "titolaisena". Vuonna 1968 hänet valittiin Oulun yliopiston kirjallisuustieteen professoriksi.

-- Oikeaoppisuuden haamu vaanii edelleen vasemmistossa.  

-------------------

Vasemmistolaisia kirjoja kirjahyllyistäni: 

 8.3.2025:  Palmgren, Raoul (1963) Toivon ja pelon utopiat. Helsinki: Kansankulttuuri.

Sota-kirja

Watergate-journalisti Bob Woodward uusin kirja "War" (suom. Sota)  kertoo Ukrainan ja Gazan sodista, mutta myös  kahdesta hyvin erilaisesta presidentistä: Trumpista ja Bidenistä. Kirja ilmestyi 15.10.2024 ja sitä on lainailtu ahkerasti USA:n tiedostusvälineissä. Sain kirjan luetuksi tänään 3.11.2024.   Bob Woodward on kirjoittanut 23 kirjaa.  Tämä saattaa olla hänen tärkein kirjansa -- tai se olisi voinut olla sitä ... 

Presidentti Biden sai hyvissä ajoin tietää Putinin hyökkäysaikeista Ukrainaan. Biden koetti pysäyttää suunnitelman kertomalla avoimesti sekä Putinille että julkisuuteen, että hyökkäyssuunnitelmista tiedetään. Edes ukrainalaiset eivät tuntuneet uskovan Bideniä. Putin kiisti sotasuunnitelmansa vielä joulukuussa 2021. Ulkoministeri Anthony Blinken uskoo, että Venäjän ulkoministeri Lavrov pidettiin Putinin suunnitelmista pimennossa.  Biden ei kyennyt estämään Putinin hyökkäystä, mutta toistaiseksi sota ei ole laajentunut. Bidenin tuki Ukrainalle ollut vahvaa:  kesään 2023 mennessä USA on tukenut Ukrainaa 53 miljardilla dollarilla. 

Toinen sota, jota kirja käsittelee, on käynnissä Lähi-Idässä. Biden ja hänen hallintonsa koettivat vaikuttaa Israelin toimintaan Hamasin terrorihyökkäyksen jälkeen  syksyllä 2023.  Bidenin ja ulkoministeri Blinkenin vaikutusyritykset Israelin tapaan sotia Gazassa eivät ole tehonneet. Kirjasta saa kyllä sellaisen käsityksen, että varsinkin Blinken on tehnyt kaikkensa, jotta aselepo saataisiin aikaan ja siviilien tilanne helpottuisi.  Alkuvaiheessa Blinkenin rauhanponnistelut saivat tukea myös eräistä arabimaista. 

Ennen kaikkea kirja kertoo presidentti Donald Trumpista. Woodwardin arvio on tyly: Trump on hyvin arvaamaton ihminen, eikä häntä missään tapauksessa tulisi valita uudestaan presidentiksi. Tiukasti dokumentoitu teksti on paikoin hiuksianostattavaa luettavaa. Trumpin uhkaukset siitä, miten hän tulee kohtelemaan poliittisia vastustajiaan uudelleenvalintansa jälkeen pelottavat. Woodwardin mukaan hän on esimerkiksi uhannut kutsua sivu suunsa puhuneet eläköityneet kenraalit uudelleen palvelukseen ja asettaa heidät sotaoikeuden tuomittavaksi. Tehokas poliittisten vastustajien maalittaminen johtaa yhteiskunnallisen ilmapiirin kiristymiseen. Entisen esikuntapäällikkön kenraali Mark Milleyn henkeä on uhattu niin usein, että hänellä on ollut turvallisuuspalvelujen ympärivuorokautinen vartiointi myös eläköitymisensä jälkeen. Trumpin suhde Venäjään, Kiinaan ja Pohjois-Koreaan ei välttämättä lupaa hyvää.  Esimerkiksi Putinilla näyttää olevan Trumpiin merkillisen luja ote, joka Woodwardin mukaan voisi vaikuttaa jopa kiristykseltä. Tässä Woodward tuntuu hiukan spekuloivan, sillä mitään todisteita kiristyksestä hän ei esitä.   

Suomalaisista tässä noin 450 sivuisessa kirjassa mainitaan presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Sanna Marin Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä käsiteltäessä.   

Presidentinvaalit ovat ylihuomenna tiistaina. Trump ja Harris ovat mielipidetiedusteluissa aika tasoissa. Parhaassa mahdollisessa maailmassa tällainen teos olisi keikauttanut vaaliasetelmat Harrisin ylivoimaiseen voittoon.  Näin ei ole käynyt --- siitä voi vetää aika pessimistisiä päätelmiä demokratian tulevaisuudesta. 

Bob Woodward (2024) War. Simon & Schuster.

"Miten Mies voi?"

Minulla oli viikonloppuna kova nenäverenvuoto, jonka vuoksi jouduin käymään sairaala Novassa. Nenäverenvuoto voi kuulostaa harmittomalta vaivalta, mutta vakuutan, että kun verta tulee tarpeeksi kovalla vauhdilla, on siitä kyllä leikki kaukana. 

Oli mahtavaa, että sairaalaan tultuani en juuri joutunut odottamaan, vaan pääsin nopeasti hoitoon.Vuoto saatiin tukituksi erikoislääkärin ja sairaanhoitajan määrätietoisella ja taitavalla työllä, mutta ihan helposti se ei käynyt ja otti oman aikansa.  Siksi oli ihan tarpeen, että sairaanhoitaja huolehti välillä minun kunnostani kysymällä aika ajoin, "miten mies voi", "onko miehen vointi vielä hyvä". 

Kun verenvuoto oli pääasiassa tyrehtynyt, aloin pohtia, mistä johtuu, että Novassa naispuoliset hoitajat tapaavat puhutella minua "Mieheksi". Näin tapahtuu osastosta ja ilmeisesti sairaalastakin riippumatta. Kysyinkin tätä minua tällä kertaa hoitaneelta sairaanhoitajalta: kutsuuko hän naispuolisia potilaita "Naiseksi"? Kysymys taisi olla hiukan hämmentävä. Hän sanoi, että naisia kutsutaan joskus "rouviksi", mutta ei kyllä Naiseksi.

Varmaan Mieheksi kutsumisen syyt ovat käytännöllisiä. Kun potilaat vaihtuvat nopeassa tahdissa, ei voi olettaa, että he muistaisivat potilaan nimen. Siksi yleisnimi "Mies" käy hyvin päinsä. Ehkä nimityksessä voi olla myös halua rohkaista potilasparkaa -- "ole mies"! Potilas voi halutessaan mietiskellä, onko mieheksi kutsumisella muitakin ulottuvuuksia.  

Totuus ja oikeus

Luin kymmenen vuotta sitten A.H. Tammsaaren "Totuus ja oikeus" teossarjan viisi osaa. Tein silloisesta lukukokemuksesta blogitekstin:

https://mantysaari.blogspot.com/2014/01/totuus-ja-oikeus.html

Nyt touko-kesäkuussa luin jättimäisen teossarjan uudestaan, olisiko sivuja ollut 1700. Toinen lukukierros oli hyvin palkitseva ja oleellisesti helpompi. Vaikka en enää muistanut tarkasti, mitä kirjoissa tapahtuu, tiesin suurin piirtein rakenteen ja tyylin. 

Selvältä tuntuu, että ensimmäisellä lukukierroksella olin hakenut kaikenlaista sellaista, mitä kirjoissa ei oikeastaan ole. Eli väinölinnamaista tai tolstoilaista realismia. Tammsaare on ihan omanlaisensa, ei sen paremmin virolaisten Linna kuin Proustkaan, ei myöskään Päätalo.

Kirjasarjan nimi on minusta edelleen arvoitus: totuutta ja oikeutta etsivät romaanihenkilöt pettyvät ja saavat aikaiseksi kaikenlaista pahaa. Vai onko se vain Indrek, joka ajattelee niin?

Jos olen hengissä kymmenen vuoden päästä, koetan muistaa lukea Tammsaaren teoksen kolmannen kerran. 

SvD Suomen presidentinvaaleista

Svenska Dagbladetissa (7.1.2024) ulkomaantoimittaja Janerik Larsson kommentoi Suomen presidentinvaaleja (Finlands väg, en annan än vår). Jutussa on kaksi virhettä: ensimmäisen mukaan Suomi itsenäistyi vuonna 1919, verisen sisällissodan jälkeen. Toinen virhe on väite, jonka mukaan vuonna 2012 presidentiksi valittu Sauli Niinistö oli ensimmäinen porvarillinen presidentti viiteenkymmeneen vuoteen. 

Tuo ensimmäinen virhe, eli itsenäistymisen väärä vuosiluku ei ole minusta kovinkaan ihmeellistä, sillä naapurin merkkipäivät jäävät helposti unohduksiin.  Itsekään en googlaamatta tiennyt Ruotsin ja Norjan itsenäistymisvuotta--Tanska on tietysti ollut aina itsenäinen. Ruotsin kohdalla kai voisi väittää, että maa itsenäistyi Kalmarin unionin hajoamisessa vuonna 1523. Norjan itsenäistyminen tapahtui 1905 kun personaaliunionin Ruotsin kanssa päättyi. (Kansallispäivää Norjassa vietetään kuitenkin 17.5. vuonna 1814 tapahtuneen Tanskasta eroamisen ja oman kuninkaan ja perustuslain hyväksymisen muistoksi.)

Jälkimmäinen virhe on sen sijaan mielenkiintoinen. Vuodesta 2012 viisikymmentä vuotta taaksepäin laskien päästään vuoteen 1962, jolloin valituksi tuli maalaisliittolainen Urho Kekkonen. Vuoden 1961 aikana syntynyt Honkaliitto oli hajonnut Neuvostoliiton painostukseen. Valitsijamiesvaaleissa toiseksi tuli muuten SKDL:n ehdokas Paavo Aitio, joka sai taakseen 62 valitsijamiestä Kekkosen 199 valitsijamiestä vastaan. Mikäli SvD:n toimittaja Larsson tarkoitti sanoa, että Kekkonen ei ollut porvarillinen ehdokas, olisi hänen pitänyt sanoa, että Suomessa ei ollut porvarillista presidenttiä vuoden 1956 jälkeen. Ehkä kyse kuitenkin oli ihan tavallisesta laskuvirheestä, sillä Larsson mainitsee artikkelissaan Kekkosen olleen presidenttinä vuosina 1956-1981.

Larssonin mukaan Alexander Stubb on todennäköisesti  seuraava presidentti, ja hän olisi Mannerheimin jälkeen ensimmäinen äidinkieleltään ruotsinkielinen presidentti.  Olisiko tämä kolmas erehdys?